Vanhankylän Kartanon yrittäjä purki vuokrasopimuksen – kausipaikkalaiset saavat jäädä

Yrittäjä ei saanut liiketoimintaa kannattavaksi. SF-Caravan Helsingin vuosijuhla järjestetään alueella silti.

Järvenpääläisen Vanhankylän Kartanon yrittäjä on purkanut vuokrasopimuksen kunnan kanssa. Luovat Palvelut Oy ei saanut liiketoimintaa kannattavaksi kolmen ja puolen vuoden aikana, kertoo Keski-Uusimaa-lehti.

Yritystapahtumia yli 30 vuotta järjestänyt Luovat Palvelut pyöritti Vanhankylänniemen alueella kahvila-ravintolaa ja leirintäaluetta, tarjosi juhla- ja kokoustiloja sekä järjesti monipuolista tapahtumatoimintaa.

Toimintaa on loppuvuodesta ajettu alas vaiheittain. Kahvila-ravintola ja juhlatilojen vuokraaminen lopetettiin syksyllä.

– Meillä oli tavoitteena nostaa Vanhankylän Kartanon profiilia ja tehdä siitä kaupunkilaisten olohuone. Toimintaa ei ponnisteluista huolimatta saatu kannattavaksi, minkä takia jouduimme tekemään tämän vaikean ja raskaan päätöksen, yrittäjä Lauri Ollari sanoo Keski-Uusimaassa.

Kausipaikkalaiset pysyvät

Vanhankylänniemen leirintäalueen kohtalo on toistaiseksi avoin. Alueella on tehty noin 60 karavaanarin kanssa sopimus kausipaikasta huhtikuun loppuun saakka. Lisäksi SF-Caravan Helsinki ry pitää alueella 50-vuotisjuhlansa toukokuussa 2019.

Järvenpää ryhtyy nyt suunnittelemaan Vanhankylänniemen ja Kartanon uudenlaista konseptointia. Kaupunki aikoo kehittää Vanhankylänniemeä voimakkaasti lähivuosina, ja kehittämisen kokonaissuunnitelma on piakkoin valmistumassa. Alueen pitkän aikavälin suunnitelmia on tehty ja tehdään yhdessä järvenpääläisten kanssa muun muassa keräämällä näkemyksiä muun muassa yleisötilaisuudessa ja verkkokyselyllä.

Järvenpään kaupunginhallitus käsittelee ensi viikon kokouksessaan Vanhankylänniemen toiminnan jatkumisen kannalta välttämättömiä ratkaisuja. Alueen toiminnan jatkamisesta on ollut ilmaissut alustavasti kiinnostuksensa lähes 800 jäsenen SF-Caravan Keski-Uusimaa ry.

Edit. 4.12.2018 klo 15.56: Muutettu otsikon sävyä. Yrittäjä purki vuokrasopimuksen kaupungin kanssa yhteisymmärryksessä.

Edit 2. 4.12.2018 klo 16.08: Lisätty maininta SF-Caravan Keski-Uusimaan kiinnostuksesta.