Katsastusinsinöörin virheestä voi valittaa – konttoria vaihtamalla hylkyä ei silti kumota

Jos määräaikaiskatsastus johtaa korjauskehotukseen, annettua päätöstä ei pääse pakoon. Auton ajaminen kilpailevalle katsastusasemalle toisen mielipiteen toivossa on myöhäistä.

– Järjestelmä ei lähtökohtaisesti toimi niin, että ensin koitetaan toimipaikassa A ja jos päätös ei miellytä, kokeillaan toimipaikassa B. Katsastuksessa annettu päätös on hallinnollinen päätös, joka näkyy tietojärjestelmässä jo, kun auto saapuu toimipaikkaan B, toiminnanjohtaja Björn Ziessler Yksityisten Katsastustoimipaikkojen Liitto ry:stä kertoo.

Päätöksestä voi kuitenkin aina valittaa. Jos auton omistaja kokee, että katsastuksessa on toimittu virheellisesti, päätökseen voi hakea oikaisua. Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa katsastuspäätöksen tiedoksisaantipäivästä. Jos valitusta ei tehdä määräajassa, se jätetään tutkimatta.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja osoitettava Trafille. Vapaamuotoisessa oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava vaatimuksen esittäjän nimi ja kotikunta sekä päätös, johon muutosta haetaan. Myös se pitää mainita, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla. Lisäksi ilmoitetaan postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset voidaan toimittaa.

Lopuksi oikaisuvaatimus allekirjoitetaan. Liitteeksi laitetaan päätös, johon muutosta haetaan, todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys määräajan alkamisajankohdasta sekä asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi.

Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä Trafin toimipaikassa viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 16.15. Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa henkilökohtaisesti tai postitse. Lähettäminen postitse tai sähköpostilla tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla. Trafin oikaisuvaatimuksesta tekemä päätös on maksullinen.

Muista korjauskehotuksen määräaika

Korjauskehotus voidaan antaa joko jälkitarkastusvaatimuksella tai ilman. Molemmissa tapauksissa korjaamiselle annetaan kohtuullinen määräaika. Jos jälkitarkastuksen vaativan korjauksen määräajasta myöhästyy, katsastusmies ei ala asiasta moralisoida, mutta poliisi voi puuttua asiaan.

– Syitä korjauksen myöhästymiseen voi olla useita. Kunhan auto tulee jälkitarkastukseen korjattuna, asia on katsastajan suhteen kunnossa. Kannattaa silti huomioida, että jos jälkitarkastusaika on mennyt umpeen, aloitetaan katsastus uudelleen alusta, Ziessler toteaa.

Jos annettu katsastus- sekä jälkitarkastusaika ovat menneet umpeen ja auton kanssa vain ajelee, voi laskea sen varaan, että kilvet lähtevät, jos poliisi pysäyttää.

Oikaisuvaatimuksen tekemisen jälkeen Trafi käy läpi annetun päätöksen perusteineen ennen kuin autoa korjataan. Alkuperäinen päätös usein silti pysyy.

– Valtaosa oikaisuvaatimuksista hoidetaan keskustelulla auton omistajan kanssa. Katsastuksen tarkoitus on varmistaa, että liikenneturvallisuuden ja ympäristön kannalta tärkeät ominaisuudet ovat autoissa kunnossa, Ziessler päättää.

Teksti ja kuva: Jarno Keskinen / Teematuotanto