Caravan-lehti somessa

Ranskassa kevennettiin kaasujalkaa – perusnopeus nyt 80 km/h

"Rappel", kehottaa ranskalainen. (Kuva: Photodune)

Liikenne

Ranskassa kevennettiin kaasujalkaa – perusnopeus nyt 80 km/h

Ranskassa taajama-alueiden ulkopuolella on korkein ajonopeus aikaisemmin ollut 90 kilometriä tunnissa, ellei liikennemerkein ole toisin osoitettu. Vain moottoriliikenneteillä ja moottoriteillä on voinut ajaa suuremmilla nopeuksilla.

Heinäkuun alusta alkaen perusnopeus on kuitenkin alennettu pysyvästi nopeuteen 80 km/h sellaisilla teillä ja tieosuuksilla, joilla on vain yksi ajokaista ajosuuntaan. Nopeuden alentaminen ei koske teitä, joilla ajosuunnassa on kaksi kaistaa.

Vaikka muutoksen informoimiseksi on maanteille asetettu 80 nopeudesta kertovien liikennemerkkien alle myös lisäkilpi ”Muista” (ranskaksi Rappel), nopeusrajoitus on voimassa koko maassa ilman muistutuskilpiäkin.

Nopeusrajoituksen alentamista perustellaan Ranskan liikenneonnettomuusluvuilla. Kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista valtaosa (55 prosenttia) on tilastojen mukaan sattunut maanteillä, joilla on vain yksi ajokaista ajosuunnassa, eikä vastaantulevan liikenteen kaistaa ole siitä erotettu millään tavalla.

Nopeuksien noudattamista valvotaan sekä kiinteiden että liikuteltavien tutkien avulla. Nopeusrikkomuksesta aiheutuu vähintään 68 euron sakko.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Liikenne

Viikon luetuimmat




Yhteistyökumppanit


 




Y l ö s