Caravan-lehti somessa

Trafi myönsi C-korttien pikakursseille vuoden jatkoaikaa

Ajo-opetusta järjestettiin muun muassa Lahden Caravan-messuilla viime syksynä.

Liikenne

Trafi myönsi C-korttien pikakursseille vuoden jatkoaikaa

Päivän mittaiset kurssit ovat kiinnostaneet karavaanareita suuresti alan messuilla ja liikkeissä.

Liikenteen Turvallisuusvirasto Trafi on myöntänyt jatkoaikaa kokeilulle, joka pudotti kuorma-autokortin opetustunnit kolmannekseen aiemmasta. Kokeilussa mukana olevat autokoulut ovat tarjonneet helpotusta C1- ja C1E-luokkien kortin hankintaan myös karavaanareille.

Autokouluyrittäjä sekä SF-Caravan ry:n leirintä- ja turvatoimikunnan jäsen Jiri Kattelus kertoo, että caravan-messuilla ja alan liikkeissä järjestetyt pikakurssit ovat olleet erittäin suosittuja. Kurssin pystyy suorittamaan nopeimmillaan päivässä, mikä on pudottanut myös hintaa.

– Jos esimerkiksi yhdistyksessä tai leirintäalueella on riittävästi kiinnostuneita, niin ei muuta kuin keräämään porukka kasaan, Kattelus sanoo.

Vuoden jatkoaika tietää sitä, että kurssille pitää ilmoittautua 30. heinäkuuta mennessä 2018. Tutkinnon suorittamiseen on aikaa vuosi siitä lukien.

Kokeilussa C1-luokan opetuksessa on vähintään kaksi tuntia teoriaopetusta ja kolme tuntia ajo-opetusta. C1-kortilla saa ajella 7,5-tonnista ajoneuvoa. Yhdistelmille tarkoitetussa C1E-luokan opetuksessa on vähintään kolme tuntia teoriaopetusta ja kolme tuntia ajo-opetusta.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Liikenne

Viikon luetuimmat




Yhteistyökumppanit


 




Y l ö s