LMC kasvattaa vaunumyyntiään edullisilla Style-malleilla

LMC on laajentanut Suomessa myytävien matkailuvaunumalliensa määrää. Uusi tulokas on reilun 21–25 000 euron hintaluokkaan sijoittuva Style. Tarjolla on kuusi 5,0–6,4-metristä pohjaratkaisua.

Saksalaiseen Erwin Hymer -konserniin kuuluvan LMC:n vaunujen tuonti alkoi täydellä teholla reilu vuosi sitten. Ensimmäisen täyden myyntivuoden saldo oli hyvä, sillä 38 vaunulla LMC nousi suoraan matkailuvaunukaupan viitospaikalle.

Suomen vaunumarkkinoilta on poistunut viime vuosina kaksi pohjoismaista merkkiä, ja LMC:llä nähtiin, että aika oli otollinen sen valmistamien vaunujen tulolle. Viime vuoden myynnin LMC saavutti lähinnä Maestro-malleilla, joiden hinnat alkavat noin 35 000 eurosta.

Erikoismalleissa alennusta tonni

Myös Style-malliston kohdalla LMC:llä uskotaan oikeaan ajoitukseen: mallisto esitellään Suomessa vasta nyt, kun Style-vaunuihin on tullut LMC:n käyttämä Long Life Technologie -korirakenne. Tukeva ja kosteutta hylkivän LLT-korirakenteen ansiosta LMC myöntää vaunuilleen 12 vuoden tiiviysturvan. Monesta kilpailijastaan poiketen Style-vaunuissa on vakiona sileä ulkopelti.

Style-vaunuja kehutaan paitsi edullisiksi myös käytännöllisiksi. Erikoismallit 420 D ja 450 E painavat ajokunnossa 1 100 ja 1 170 kg, joten niitä pystyy vetämään varsin kompaktilla henkilöautolla.

LMC tavoittelee uutuudellaan uusia käyttäjäryhmiä vaunumatkailun pariin. Siksi Suomeen tuotavissa Style-vaunuissa on vakiona muun muassa tv-kaapelivalmius, ulkovalo, hyttysverkko-ovi ja lämminvesijärjestelmä.

Style-vaunut on suunniteltu kolmen vuoden ajan matkailuun – eli niiden kohdalla ei käytetä termiä talvivaunu. Poikittaisella paritakavuoteella varustetun 6,3-metrisen 420 D -erikoismallin hinta on 20 800 euroa, kun mallin hinnastohinta on tuhat euroa korkeampi. Myös toisen erikoismallin kohdalla hintaetu on 1 000 euroa: 6,9-metrinen 450 E maksaa erikoismallina 21 600 euroa.

Style-mallistossa on myös kaksi kerrosvuodemallia. Molempiin malleihin saa 3-kerrosvuoteen 520 eurolla.