Caravan-lehti somessa

Lämpöaalto leirintäalueella

Pääkirjoitus

Lämpöaalto leirintäalueella

Caravan-lehden pääkirjoitus 5/2017

Suomalaisia näkee joskus luonnehdittavan puusta vasta hiljattain pudonneiksi metsäläisiksi. Sitkeän, ehkä itseironisenkin myytin mukaan olemme sisäänpäinkääntynyt kansa, joka ei taida kevyttä smalltalkia eikä varsinkaan asiakaspalvelua. Muista länsimaalaisista poiketen olemme vieraan ihmisen kohdatessamme töykeitä, varautuneita ja niukkasanaisia.

Toisinaan myös karavaanarit kritisoivat toistensa tökeröä käytöstä. Yksi motkottaa siitä, etteivät matkalla vastaan ajelevat tervehdi riittävän ahkerasti, toinen reklamoi julkisesti leirintäalueen tylystä asiakaspalvelusta ja kolmas harmittelee kausipaikkalaisten nyrpeää suhtautumista satunnaiseen kävijään. Saunassa oli kuulemma mulkoiltu niin vihaisesti, että yhteislöylyt jäivät suunniteltua lyhyemmiksi. Ja tietäähän sen, haluaako sellaiselle alueelle enää toistamiseen mennä.

Kielteiset kokemukset ovat aina harmillisia, mutta jokainen ymmärtää, etteivät yksittäistapaukset ole leirintämatkailun koko kuva. Yleisesti ottaen täällä härmässä tullaan kyllä toimeen myös vieraampien ihmisten kanssa, ja asiakaspalvelu on vähintään keskinkertaista, vaikka dialogi joskus vähän kaurismäkeläiseksi jäisikin.

Odotukset on kuitenkin mahdollista myös ylittää. Tämän lehden sivuilta 82-85 voi lukea, millaisia yllätyksiä aloitteleva karavaanariperhe – omani – koki ensimmäisellä vaunumatkallaan. Matkan varrelle osui pari kiiteltyä SFC-aluetta, joiden ensiluokkaiset olosuhteet jäivät lopulta sivuseikaksi. Merkittävimmät ohhoh-hetket liittyivät nimenomaan ihmisten kohtaamiseen, vaikkei meillä kummoisia ennakkoluuloja reissuun lähtiessä juuri ollut.

Ylivoimaisesti eniten säväytti sekä henkilökunnan että rivikaravaanarien ystävällisyys. Jo portilla vieras otettiin vastaan kuin vanha tuttu ja saateltiin paikoilleen. Ongelmatilanteissa aloittelijalle tarjottiin apua naapuripaikoilta pyynnöstä ja ilman. Kyräilijöistä ei ollut tietoakaan, ja saunassa riitti juttuseuraa. Siirtymätaipaleillakin karavaanareita sai morotella vähän väliä. Tämä ”lämpöaalto” oikeastaan pelasti koko matkamme, koska muuten aurinko pysytteli visusti piilossa.

Otoksemme oli kieltämättä pieni. Kenties satojen leirintäalueiden ja kymmenientuhansien karavaanarien joukkoon todella mahtuu myös jokunen nyreä ja nurkkakuntainen tapaus. Silti ainakin ensikokemusten perusteella itselle jäi sellainen mielikuva, että harrastuksen parasta antia ovat ennen kaikkea mukavat, auttavaiset ihmiset sekä karavaanareiden mainio yhteishenki. Kyllä me metsäläisetkin osaamme.

Pauli Salokangas
päätoimittaja

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pääkirjoitus

Y l ö s