Caravan-lehti somessa

Maailmaa valloittamaan

Pääkirjoitus

Maailmaa valloittamaan

Caravan-lehden pääkirjoitus 6/2018

Jules Wernen klassikkoromaani Maailman ympäri 80 päivässä vuodelta 1873 oli aikalaisilleen kiehtovaa fantasiaa. Nyt kaikki on toisin, sillä naapurin somepäivitys maailmanympärimatkastaan kuitataan enintään olankohautuksella. Lentämällä täyskierros onnistuu parin välietapin kautta vaikka viikossa muutamalla tuhatlappusella.

Kovinkaan moni ei voi silti vieläkään paukutella henkseleitään sillä, että olisi kiertänyt Telluksen autolla. Harvalukuiseen joukkoon lukeutuvat kuitenkin kuopiolaiset Heiskaset, joiden hurjaa seikkailua monen mantereen halki Caravan-lehti on seurannut numerosta 1/2016 alkaen. Nyt ympyrä sulkeutuu, kun noin 2,5-vuotiselta taipaleelta kotiin palannut pariskunta niputtaa kirjavat kokemuksensa siistiin pakettiin (sivut 80-85). Uskollisesti palvellut matkailuautokin, ”Epeli”, etsii uutta omistajaa myyntipalstalla.

Heiskasten yhteenvetoon kiteytyy viisaus, jonka syvin merkitys avautuu vain toiselle ulkomailla pitkiä aikoja viettäneelle: ”On mentävä kauas, jotta näkee lähelle”. Syysillat ovat Pohjolassa säkkipimeitä, mutta asiat voisivat olla huonomminkin. Korkea elintaso, puhdas luonto, yleisesti vakaat ja turvalliset olot eivät ole itsestäänselvyyksiä. Lintukodossa kaikki toimii, ja ellei toimi, niin ongelmat ovat silti pieniä moneen muuhun maailmankolkkaan verraten.

Me kotihiiret voimme vain kuvitella, millaista on ollut viettää karavaanikiertolaisen elämää pitkälle kolmatta vuotta ties missä. Maapallon mittasuhteet konkretisoituvat, kun matkanteossa ei voi fuskata lentäen. Heiskasilla valtamerten ylitykset rahtilaivoilla kestivät päiväkausia. Toisaalta lähes tuhatpäiväinen retki tarjosi ikimuistoisia elämyksiä ja jännittäviä tarinoita kerrottavaksi suvulle ja tuttaville varmasti koko loppuiäksi. Suomalaisreissaajiin suhtauduttiin usein maasta riippumatta myönteisellä hämmästyksellä, jos kohta Heiskasillakin riitti yhtä ja toista äimisteltävää matkan varrella.

Kokemukset saattavat rohkaista muita seuraamaan perässä, sillä moni lukija on pitänyt Heiskasten eksoottisista reissuraporteista. Joku tosin kritisoi, etteivät kiinat ja kirgisiat ole tavallisen karavaanarin tavoitettavissa, mutta eivätköhän Epelin etupyörät käänny vasemmalle ja oikealle kuten muissakin matkailuautoissa – sitä on karavaanarin vapaus. Toki kaukomaille huristelu kysyy kosolti uskoa omiin kykyihin selvitä hankalista tilanteista, joissa yhteinen kieli paikallisten kanssa rajoittuu hymyyn ja käsillä elehtimiseen.

Rohkeudesta nostammekin hattua Heiskasille, joiden haastattelun voit katsoa myös Caravan-lehden sivuilla julkaistulta videolta.

Pauli Salokangas
Päätoimittaja

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pääkirjoitus

Y l ö s