Caravan-lehti somessa

Aurinkoa ja lumisotaa – Suomi-fanit ilottelevat Herningin kiekkoleirissä

Pinnalla

Aurinkoa ja lumisotaa – Suomi-fanit ilottelevat Herningin kiekkoleirissä

Suomalaisten valtaamalle leirintäalueelle olisi mahtunut karavaanareita paljon enemmänkin.

Tanskassa käynnissä olevat jääkiekon MM-kisat ovat houkutelleet Herningiin satamäärin suomalaisia, joista osa on majoittunut aivan hallin viereen pystytetylle leirintäalueelle.

Matkailuautolla kisoihin reissannut hämeenlinnalainen Jani Koivusaari kertoo, että alue on iso, mutta leiriytyjiä voisi olla enemmänkin.

– Täyttöaste on ehkä 30 prosenttia, ja näistä suomalaisia on yli puolet. Meininki on ollut todella hauskaa, Koivusaari sanoo.

– Naapureita meillä on eri puolilta Suomea, Lapistakin. Mukavaa ryhmää.

Lumisotaa kisaleirinnässä

Kaukalossa Leijonien peli on kulkenut parhaimmillaan erinomaisesti, ja fanien keskuudessa tunnelma on ollut huipussaan. Pihalla aurinkoa on riittänyt, mutta myös järjestelyt ovat toimineet hienosti.

– Isännät ajavat traktorilla lunta joka päivä kahteen eri leiriin, ja sen jälkeen meillä alkaa 15 vastaan 15 -lumisota. Täällä on tiukat väännöt siis sekä hallissa että hallin ulkopuolella, Koivusaari naurahtaa.

Suomi päättää alkulohkon pelinsä Herningissä tänään tiistaina pelattavaan USA-otteluun. Joukkue on jo varmistanut paikkansa puolivälierässä, joka pelataan alkulohkon sijoituksesta riippuen joko Herningissä tai Kööpenhaminassa.

Katso allaolevasta galleriasta kuvat Herningin kisatunnelmista:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuvat: Jani Koivusaari

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Y l ö s