Hymer ryhtyy testaamaan itseohjautuvaa matkailuautoa

Erwin Hymer osallistuu pilottiprojektiin, jossa testataan kuskittomia matkailuautoja Ontarion yleisillä teillä.

Erwin Hymer on mukana kanadalaishankkeessa, jossa miehittämättömillä autoilla suoritetaan ajotestejä Ontarion yleisillä teillä, kertoo The Globe and Mail -lehti. Hankkeen järjestävät BlackBerry Inc. -niminen yritys ja Waterloon yliopiston tutkimusosasto yhdessä saksalaisen matkailuautovalmistajan kanssa. Testiin osallistuu kolme ajoneuvoa.

Ontario pyrkii tekemään itsestään keskuspaikkaa robottiautojen testeille ja houkuttelee autonvalmistajia normaaliin liikenneympäristöön. Provinssi myönsi testeille luvan jo vuosi sitten tavallisen liikenteen seassa, joskin lainsäädäntö vaatii edelleen jonkun istuvan kuljettajan paikalla varmuuden vuoksi.

The Globe and Mailin mukaan autoteollisuus uskoo liikenneturvallisuuden lisääntyvän merkittävästi kun inhimilliset virheet poistuvat. Joidenkin arvioiden mukaan jopa yhdeksän onnettomuutta kymmenestä johtuu kuljettajan virheestä.