Caravan-lehti somessa

Jalonen tieliikennelain etenemisestä: ”Sitä on turha lähteä ennustamaan”

Ari Jalonen pohtii karavaanariharrastuksen esittelyä myös omille lapsilleen.

Pinnalla

Jalonen tieliikennelain etenemisestä: ”Sitä on turha lähteä ennustamaan”

Eduskunnan viestintä- ja liikennevaliokunnan puheenjohtaja uskoo matkailualan merkityksen kasvavan tulevaisuudessa.

Vuosikymmeniä vanhaan tieliikennelakiin on luvassa tänä vuonna lukuisia muutoksia, jotka vaikuttavat monin tavoin tielläliikkujien arkeen. Moni liikennettä koskeva laki, asia tai määräys muuttuu perusteellisesti, mutta eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (si.) ei lähde arvailemaan tarkkoja sisältöjä tai sitä, milloin käsittelyssä oleva uusi tieliikennelaki astuu voimaan.

– Valiokunnassa aina käsitellään kukin asia perusteellisesti ja tarvittavalla vakavuudella. Tällä hetkellä siellä on useita isoja, merkittäviä paketteja, jotka käsitellään perusteellisesti ja asiantuntijoita kuunnellen, Jalonen sanoi perjantaina Turun Caravan Show’ssa.

– Aikanaan ne tulevat valmiina mietintöinä ulos, mutta on turha lähteä ennustamaan, milloin.

Turun messutapahtuman viimevuotiseen tapaan avannut Jalonen pitää matkailua ”isona asiana koko Suomelle”. Alan merkityksen hän veikkaa jopa kasvavan.

– Suomi on luonnonläheinen ja kaunis maa, jota varmasti tullaan ulkomailta katsomaan, ja se tuo aina positiivismerkkisen tuloksen. Myös kotimaan matkailu suomalaisin voimin pyörittää maan taloutta.

Päättäjiin voi vaikuttaa

Jalonen rauhoittelee heitä, joiden mielestä päättäjät eivät tunne leirintämatkailun kokonaisvaikutuksia riittävän hyvin.

– En ole ainoa poliitikko, joka tietää alasta. En olisi huolissani. Mutta keskustelua tarvitaan ja sitä, että tuodaan omaa näkökantaa esille. Kannustan ottamaan yhteyttä päättäjiin ja kertomaan vaikutuksista.

Porilainen kansanedustaja on itsekin lähtöisin karavaanariperheestä, mutta omille lapsilleen hän ei ole vielä harrastusta esitellyt.

– Koetin kovasti viime kesänä löytää kalenterista sellaista aikaa, että löytyy isolle perheelle sopiva vuokra-auto. Se ei ihan onnistunut, mutta kenties ensi kesänä onnistuu.

Kuuntele Jalosen haastattelu tästä:

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Y l ö s