Kabe-Adria muutti uusiin tiloihin

Matkailuvaunuja ja -autoja maahantuova Kabe-Adria Oy muutti maanantaina uusiin tiloihin Vantaalla. Uusi sijainti on jatkossa yhteinen tarvikkeita ja lisävarusteita maahantuovan ja jälleenmyyvän Oy Kama Fritid Ab:n kanssa.

– Olemme jo jonkin aikaa keskustelleet uusien tilojen hankkimisesta, mutta nyt kun Suomen markkinat ovat nousussa oli lopulta helppo tehdä päätös. Uskomme Suomen markkinoiden kasvuun ja siksi haluamme parantaa yhtiön palvelua, Kabe-Adrian toimitusjohtaja Bo Karlsson sanoo.

Kabe-Adrian uusi konttori sijaitsee Koivuhaassa, Kehä 3:n ja lentokentän läheisyydessä. Uusien tilojen kokonaispinta-ala on noin tuhat neliötä, joka käsittää muun muassa varaston ja koulutustilaa.

– Kabe-Adria on ainoa maahantuontiorganisaatio Suomessa ja uskomme, että muutoksen ansiosta voimme vielä paremmin palvella jälleenmyyjiämme. Tulemme jatkossa panostamaan enemmän erilaisiin tuote-, myynti- sekä huoltokoulutuksiin, koska tuotteet muuttuvat koko ajan ja tekniikka kehittyy kovaa vauhtia. Uusissa tiloissa on mahdollista ottaa vaunu sekä auto sisätiloihin koulutuksen ajaksi, Karlsson sanoo.

Tekninen tuki paranee

Karlssonin mukaan muuton myötä myös Kabe-Adrian tekninen tuki paranee ja vastausajat lyhenevät.

– Voimme myös sesonkiaikana pitää varastossa tärkeimpiä varaosia, jotka voimme toimittaa nopeasti huoltoliikkeille, jopa päivässä. Asiakaspalvelu ja sen nopeus korostuvat koko ajan enemmän.

Kabe-Adria Oy on Kabe Husvagnar Ab:n 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiö hoitaa Kaben ja Adrian matkailuajoneuvojen maahantuonnin Suomeen. Yritys hoitaa myös merkkien jälkimarkkinointitoiminnot Suomessa.