Kuuntelitko jo? Uusi karavaanarikappale haastaa Edelmannin suosikkihitin

Ympäri Suomea suhaavien matkailuautojen ja -vaunujen stereoihin on tarjolla uutta kuunneltavaa. Enää ei tarvitse tyytyä vain Samuli Edelmannin taannoiseen Karavaanarit-hittibiisiin, vaan vaihtelua voi hakea ylöjärveläisen Inde Morjestan tuoreeltaan julkaistusta Karavaanari-kappaleesta.

– Ajatus kappaleesta syntyi jo vuonna 2014, mutta sitä päästiin Janne Ruuskasen kanssa toteuttamaan vasta vuonna 2016 aikataulujen mentyä ristiin. Kappale on minulle henkilökohtaisesti tärkeä, koska suuri intohimo paistaa siitä läpi, artisti kommentoi tiedotteessaan.

Inde Morjesta (oikealta nimeltään Iiro Lehtonen) on koko elämänsä ollut aktiivinen karavaanari ja kiertänyt vaunu perässä ympäri Suomea aina, kun työt ovat sen sallineet.

– Kesäisin Adrian Adora Skodan perään ja kiertämään Suomen mahtavia leirintäalueita ja tukemaan paikallisia yritystoimintoja, hän hehkuttaa.

Reissaamisen ohella Inde Morjesta on tehnyt pitkän uran kiertäen omakustanneartisina esiintymässä Suomessa. Parhaiten Inde tunnetaan räp-ryhmä Mansesterista, jossa hän musisoi vuosia vakituisesti ja edelleenkin satunnaisesti.

Kappaleen on tuottanut Joni Vuorinen (Zankie beats), joka rakensi alkuperäisestä, Olli Ranttilan säveltämästä Karavaanari-kappaleesta Inden suuhun sopivan rytmiversion. Kappale valmistui lopulta marraskuussa.

Mitä pidät kipaleesta? Kirjoita kommenttisi allaolevaan kommenttikenttään.