Leirintäoppaan verkkoversio on avattu – kartalla lähes 500 kohdetta!

Karttapalvelun beta-versiostakin löytyvät kaikki karavaanarille tärkeät leirintäalueet ja matkaparkit.

Leirintäoppaan sähköinen versio Leirintaopas.fi on avattu. Karttapalvelu listaa ja sijoittaa kartalle kaikki karavaanarille tärkeät paikat, joihin sopii asettua matkailuautolla tai -vaunulla. Leirintäalueita on liki neljä sataa käsittäen SFC-alueet, ja matkaparkkejakin on yli sata.

Palvelussa voi suorittaa erilaisia hakuja esimerkiksi maakunnan, alueen nimen tai vapaasti asetettavan etäisyyssäteen mukaisesti. SFC-alueet, ”tavalliset” leirintäalueet ja matkaparkit on merkitty karttaan erivärisin tunnuksin.

Sisällöltään ja toiminnallisuudeltaan Leirintäoppaan verkkoversio on vielä niin sanotusti beta- eli kehittelyvaiheessa, sillä alueet täydentävät tietojaan vuoden 2017 aikana. Alkuvaiheessa listauksissa luetellaan vain osoitetiedot. Esimerkiksi lähimmän leirintäalueen karavaanari löytää kätevästi jo nyt.

Jatkossa karttapalveluun on tarkoitus sijoittaa alueiden lisäksi myös muita kohteita kuten caravan-vuokraamot, -pesulat sekä kemssantyhjennyspaikat.

Rekisteröityminen vaaditaan

Leirintäoppaan verkkoversion käyttö on kaikille ilmaista vuoden 2017 aikana pelkällä rekisteröitymisellä. Sisäänkirjautumiseen tarvitaan toistaiseksi eri tunnukset kuin Karavaanarit.fi-sivustolle. Jos haluat varmistaa palvelun ilmaisen käyttöoikeuden myös jatkossa, siihen vaaditaan SF-Caravanin voimassa oleva jäsenyys. Muille käytöstä tulee maksullista.

Jokainen palvelu vastaa tietojen syöttämisestä omalle sivulleen itsenäisesti. Tietojen tarkistaminen ja lisääminen onnistuu veloituksetta vuoden 2017 aikana. Jatkossa painetun Leirintäoppaan tiedot kootaan verkkoversion tietojen pohjalta.

Sivustolla otamme mielellämme vastaan palautetta siitä, mikä palvelussa toimii ja missä olisi vielä kehitettävää. Leirintäoppaan verkkoversion tulevia uudistuksia tehdään osin käyttäjäkokemusten pohjalta.

Painettu Leirintäopas postitetaan Caravan-lehden mukana jatkossakin normaalisti aina loppukeväästä kaikille SF-Caravan ry:n jäsenille sekä lehden tilaajille.

Tutustu Leirintäoppaan verkkoversioon tästä.