Matkailuauto houkutteli äänestämään Kangasniemellä

Maaseudulla äänestyspaikkojen karsiminen on muodostunut ongelmaksi. Kangasniemellä vuokrattiin matkailuauto liikkuvaksi ennakkoäänestyspaikaksi.

Äänestyspaikkojen karsiminen kunnissa on venyttänyt monien äänestysmatkoja etenkin vähäväkisillä alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Etelä-Savossakin äänestyspaikkoja on entistä vähemmän ja monessa kunnassa ainoa vaaliuurna löytyy kirkonkylältä.

Kangasniemellä ongelma ratkaistiin sillä, että kunta vuokrasi matkailuauton ennakkoäänestystä varten. Auto kiersi kuntaa kolme päivää.

– Ongelmanhan meillä oli se, kuinka syrjäisempien kylien ja etenkin ikääntyvien ihmisten äänestys hoidetaan. Vaihtoehtona mietittiin myös pakettiautoa, mutta mielestämme matkailuauto oli parempi vaihtoehto, kunnanjohtaja Johanna Luukkonen kertoo.

Matkailuautossa vaalihuone kulki valmiiksi laitettuna matkassa mukana. Myös vaalityöntekijöiden tauot sujuivat autossa luonnikkaasti.

Auton kaapista tuunattiin asianmukainen äänestyskoppi, jotta vaalisalaisuus voitiin säilyttää.

– Yhdestä kaapista tehtiin alaosastaan avoin vaalikaappi. Kaappiin saatiin ehdokaslistat ja äänestyspöytä, Luukkonen lisää.

Pelkästään positiivista palautetta

Vaaliauton kolmen päivän saalis oli yhteensä 102 äänestyskertaa. Kunnanjohtaja Johanna Luukkonen oli itse mukana kolmella äänestyspaikalla.

– Kävin samalla vähän kyselemässä kuntalaisilta, mitä heidän arkeensa kuuluu. Ainakin autosta palaute oli yksinomaan positiivista. Onpa sellaistakin viestiä tullut, että äänestäminen olisi kokonaan jäänyt väliin, jos olisi pitänyt lähteä yhtään kauemmas äänestämään, Luukkonen jatkaa.

Osa kylistä lähti mukaan vaalityöhön. Esimerkkinä kunnanjohtaja mainitsee Ruokomäen.

– Siellä kyläläiset järjestivät kylätaloon vaalikahvion. Autossa käytiin äänestämässä ja kahviossa saatettiin istua sitten vähän pitemmänkin aikaa.

Onnistuneen kokeilun jälkeen on mahdollista, että matkailuautoa hyödynnetään äänestyksissä myös myöhemmin.

– Tämän kokeilun jälkeen arvioidaan, mitä voidaan tehdä vielä paremmin. Maakuntavaalit ja presidentinvaalit ovat tulossa, joten uskoisin että liikkuvalle äänestyspaikalle on tarvetta edelleen, Johanna Luukkonen lisää.

Kuva: Kalevi Tiitinen/Kangasniemen Kunnallislehti