Ruotsin liitto täytti 60 vuotta – suomalaiset mukana juhlissa kesän NCT:ssä

Caravan Club of Sweden kutsuu suomalaiset juhlistamaan pyöreitä Pohjoismaisille karavaanipäiville.

Ruotsin karavaanariliitto Caravan Club of Sweden juhlisti pääsiäisenä 60-vuotista taivaltaan. Vuonna 1957 perustetun liiton muodostivat alkujaan 38 perhettä, ja nyt niitä on yli 29 000.

– Liitto on tarkoitettu niin matkailuautojen kuin -vaunujenkin omistajille. Monet ovat mukana tavatakseen muita karavaanareita niin Ruotsissa kuin Euroopassakin, liiton puheenjohtaja Börje Svärdström kertoo CampingSverige-sivustolla.

Caravan Club omistaa tai pyörittää tällä hetkellä kymmeniä leirintäalueita ympäri Ruotsia. Näistä uusin on Björkö Örn Norrtäljen Gräddössä.

– Meillä on 36 omaa aluetta, joista noin puolet ovat vain yhdistysten omille jäsenille ja loput avoimia kaikille.

Kuluva vuosi on Caravan Clubille vilkas, sillä pyöreitä juhlitaan kahteen otteeseen. Lisäksi liitto järjestää Pohjoismaiset karavaanaripäivät (Nordisk Camping Träff) Ruotsin Kristinehamnissa 8.–14. heinäkuuta.

– NCT on perheystävällinen tapahtuma, jonka aktiviteetit sopivat kaikille. Kristinehamnilla on paljon tarjottavaa, Svärdström sanoo.

Tapahtuman suomenkielisen ohjelman näet NCT 2018:n sivuilta.