Caravan-lehti somessa

Markkinahäiriö piilotti matkailuautojen myyntiluvut loppuvuodeksi Ruotsissa

Pinnalla

Markkinahäiriö piilotti matkailuautojen myyntiluvut loppuvuodeksi Ruotsissa

Kesäkuusta eteenpäin julkaistaan vain matkailuvaunujen ensirekisteröinnit. Autotilastot julkistetaan vasta ensi vuonna.

Ruotsissa matkailuautojen ensirekisteröinneistä ei anneta enää tänä vuonna julkisuuteen tilastotietoja. Jo kesäkuun tiedot jätettiin julkaisematta. Syynä on markkinahäiriö, joka syntyi, kun uusien matkailuautojen käytön verotusta muutettiin heinäkuun alusta alkaen.

Käyttöveron kiristäminen liittyy Ruotsin hallituksen tavoitteeseen alentaa liikenteen hiilidioksidipäästöjä sekä liittää auton käytön verotus yhä selkeämmin hiilidioksidipäästöihin.

Autoveroa matkailuautoilla ei Ruotsissa edelleenkään ole.

Veromuutos varhaisti ostopäätöksiä

Viime kuukausina autojen ostajat ovat hankkineet uusia autoja tavanomaista enemmän saadakseen vanhan käyttöveron hyödyn. Sitä sovelletaan, jos auto rekisteröitiin kesäluun loppuun mennessä. Vanhan järjestelmän mukaisen alemman käyttöveron hankkiminen kiihtyi kesäkuussa, kun myös kauppiaat rekisteröivät varastoissaan olleita autoja. Ne myydään heinäkuusta alkaen käytettyinä, vaikka niillä ei olekaan ajettu.

Ruotsin verotusmuutos vaikuttaa tietysti ensirekisteröintitilastoihin. Kesäkuun luvut eivät kuvasta tavanomaisella tavalla sitä, paljonko autoja meni loppukäyttäjille. Sama koskee heinäkuun ja luultavasti myös elokuun lukuja, sillä osa käytettynä myydyistä ja rekisteriin merkityistä autoista on tosiasiallisesti uusia. Vastaavasti uusien autojen rekisteröintiluvut ovat tavanomaista pienemmät. Vertailu tämän vuoden ja viime vuoden lukujen välillä ei anna oikeaa kuvaa Ruotsin matkailuautomarkkinoiden muutoksista.

Myyntiluvut piilossa

Ruotsin matkailuajoneuvotuojat ja valmistajat päättivät olla julkaisematta kesäkuun ensirekisteröintilukuja. Sen sijaan matkailuvaunujen osalta tilasto annettiin julkisuuteen. Samalla kerrottiin, että matkailuautojen ensirekisteröinneistä ei koko loppuvuoden aikana anneta tilastotietoja julkisuuteen. Vasta tammikuun alussa 2019 kerrotaan, mikä on ollut vuoden 2018 uusien matkailuautojen kokonaismyyntimäärä.

Kesäkuun ensirekisteröintiluvut uusista matkailuvaunuista sen sijaan julkaistiin, ja niiden julkaiseminen jatkuu totuttuun tapaan kuukauisittain koko vuoden ajan.

Kesäkuussa Ruotsissa meni rekisteriin 472 matkailuvaunua (vuosi sitten kesäkuussa luku oli 464 kappaletta. Vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana vaunuja on yhteensä ensirekisteröity 2 095  kappaletta. Vastaavan jakson määrä oli vuosi sitten 2 325  vaunua. Markkinat supistuivat toisin sanoen 9,9 prosenttia.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Y l ö s