Caravan-lehti somessa

Uutta vetoautoa harkitseva: romuauton arvo jopa 2 500 €

Pinnalla

Uutta vetoautoa harkitseva: romuauton arvo jopa 2 500 €

1. tammikuuta alkaa elokuun loppuun asti jatkuva romutuspalkkiokampanja. Kampanja kannustaa kuluttajia uuden, vähäpäästöisemmän henkilöauton hankintaan.

Romutuspalkkion saa, kun vie vanhan autonsa kierrätettäväksi ja hankkii tilalle uuden vähäpäästöisen auton. Sekä romutuspalkkiot että sähköautojen hankintatuet on tarkoitettu yksityishenkilöille, joten niitä ei voi hyödyntää yritysten autohankintoihin.

Romutuspalkkio 1 500 tai 2 500 euroa

Romutuspalkkion tarkoituksena on uudistaa autokantaa ja nopeuttaa autokannan kiertoa. Uuden henkilöauton ostaja saa 1 500 tai 2 500 euron alennuksen auton oston yhteydessä, jos hän samalla kierrättää omistamansa henkilöauton, joka on vielä liikennekäytössä.

Palkkio koostuu 1 000 tai 2 000 euron valtion osuudesta ja autoalan 500 euron osuudesta. Palkkion suurus on yhteensä 2 500 euroa lataushybrideille ja täyssähköautoille sekä autoille, joiden käyttövoimaksi soveltuu myös maa- tai biokaasu tai korkeaseosetanoli. Muille henkilöautoille, joiden hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 g/km, palkkiota saa yhteensä 1 500 euroa.

Romutuspalkkion saamisen ehtoja

Romutuspalkkiolle on laissa asetettu joitakin uusia ehtoja – palkkion saajan on muun muassa pitänyt olla romutettavan auton omistaja tai haltija vähintään vuoden ajan ennen romutusta. Romutettavan auton on pitänyt olla liikennekäytössä ainakin jonkin aikaa vuoden 2017 aikana, ja sen on oltava liikennekäytössä romutushetkellä.

Vielä tällä viikolla onkin hyvä tarkistaa, onko romutettavaksi aiottu auto ollut tänä vuonna liikennekäytössä. Auton ehtii ottaa vielä tämän vuoden puolella liikennekäyttöön, jolloin tämä edellytys täyttyy. Autolla ei tarvitse olla voimassaolevaa hyväksyttyä katsastusta.

Romutuspalkkion kaikki ehdot on koottu muistilistaksi romutuskampanjan sivustolle www.romutuskampanja.fi, mutta ehdot ovat tässä tiivistetyssä muodossa:

  • Auto pitää luovuttaa kierrätykseen viralliseen vastaanottopisteeseen, josta auton omistaja saa romutustodistuksen. Auton romuttaminen on Suomessa maksutonta.
  • Romutuspalkkiolla hankittavan uuden auton ja romutettavan auton pitää olla henkilöautoja. Romutettavan auton pitää olla ensirekisteröity vuonna 2007 tai aiemmin.
  • Romutettavan auton on pitänyt olla liikennekäytössä ainakin jonkin aikaa vuoden 2017 aikana ja sen on oltava liikennekäytössä romutushetkellä.
  • Romutustodistus ja uuden auton tilaussopimus on päivätty aikavälille 1.1.–31.8.2018.
  • Romutuspalkkion voi hyödyntää samasta romutettavasta autosta vain kerran, ja yhteen uuteen autoon voi käyttää vain yhden romutuspalkkion.
  • Romutuspalkkio myönnetään vain yksityishenkilölle, joka on omistanut romutettavan auton tai ollut sen haltijana yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan ennen romutusta.
  • Romutuspalkkio myönnetään vain sellaisen uuden auton hankintaan, jonka CO2-päästöt ovat enintään 110 g/km, tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi).

Lue lisää liikennekäyttöönotosta täältä.

Täyssähköautojen hankintatuki

Uuden sähköauton hankintaan saa ensi vuoden alusta alkaen 2 000 euron hankintatuen. Nelivuotinen sähköautojen hankintatuki on rajattu yksinomaan täyssähköautoihin.

Tukea voi saada uuden sähköauton hankintaan tai pitkäaikaiseen leasingiin. Tuki on rajattu sellaisille autoille, joiden kokonaishinta on alle 50 000 euroa.

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Pinnalla

Viikon luetuimmat




Yhteistyökumppanit


 




Y l ö s