Vuoden Auto Suomessa ja Vuosisadan Liikenneteko

Auto- ja liikennetoimittajat valitsevat Vuoden Auto Suomessa 2018 -voittajan 39 uutuusmallin joukosta. Yleisö tekee puolestaan Vuosisadan Liikenneteko-valinnan.

Reilusti yli sata suomalaista auto- ja liikennetoimittajaa ovat mukana valitsemassa suomalaisten Vuoden Auton. Nyt tehtävä Vuoden Auto Suomessa -valinta on neljäs, minkä Auto- ja liikennetoimittajat ry:n jäsenet tekevät.

Tänä vuonna äänestyksen ensimmäiselle kierrokselle muodostui todellinen uutuustulva, sillä mukaan saatiin kaikkiaan 39 uunituoretta automallia. Kun toiselle kierrokselle pääsee vain kuusi ehdokasta, äänestäjillä on edessään poikkeuksellisen haastava tehtävä.

Ehdokkaat jakautuvat miltei kaikkiin olemassa oleviin autoluokkiin, ja joukossa on lukuisia aivan viime hetkellä maahan saapuneita malleja. Aiempien vuosien tapaan ehtona on, että autot ovat äänestyshetkellä myynnissä Suomessa.

Auton uutuusarvon ohella raatilaisten tärkeinä valintaperusteina ovat rahalle saatava vastine sekä muut ominaisuudet, kuten ajettavuus, mukavuus, tilat, tekninen edistyksellisyys sekä ympäristöystävällisyys. Karavaanialaa edustavat raatilaiset painottavat tietysti myös autojen soveltuvuutta vaununvetoon.

Vuosisadan Liikenneteko -äänestys

Kuusi finaalikierrokselle päässyttä ehdokasta, joiden joukosta Vuoden Auto Suomessa 2018 valitaan, julkistetaan 23. marraskuuta. Tällöin alkaa toinen äänestyskierros siitä, mikä hyvistä autoista on se kaikkein paras.

Voittaja julkistetaan 13.12. Helsingin Messukeskuksessa järjestettävässä Auto- ja Liikennegaalassa. Tästä AuLi-gaalasta näytetään runsaan puolen tunnin kooste MTV3-kanavalla Aulin nimipäivänä 16.12. kello 14.30 alkaen.

Aiemmin Vuoden Auto Suomessa -gaalana tunnettu juhla kokoaa nyt entistä laajemmin autoalan edustajien ohella myös liikenneväkeä yhteiseen tapahtumaan. Gaalan toisena pääpalkintona jaetaan tunnustus Vuosisadan Liikenneteko -yleisöäänestyksen voittajalle – yleisöäänestys alkaa 25.11. osoitteessa http://www.liikenneteko.fi/

Vuoden Auto Suomessa 2018 -ehdokkaat

Kaikki Vuoden Auto Suomessa 2018 -ehdokkaat olivat tuomariston koeajettavana Nummelan Air Hotellilla 14.11. Finaalikierrokselle pääsevät ehdokkaat ovat koeajettavana samassa paikassa 28.11.

  • Alfa Romeo Stelvio
  • Audi Q5
  • BMW 5-sarja
  • BMW X3
  • Citroën C3
  • Fiat Tipo
  • Ford Fiesta
  • Honda Civic
  • Hyundai i30
  • Jeep Compass
  • Kia Picanto
  • Kia Rio
  • Kia Stonic
  • Kia Stinger
  • Land Rover Discovery
  • Lexus LC 500h
  • Mazda CX-5
  • Mini Countryman
  • Nissan Micra
  • Opel Crossland X
  • Opel Grandland X
  • Opel Insignia
  • Peugeot 5008
  • Porsche Panamera
  • Range Rover Velar
  • Renault Zoe
  • Renault Scénic/Grand Scénic
  • Renault Koleos
  • Škoda Kodiaq
  • Seat Ibiza
  • Seat Arona
  • Subaru XV
  • Suzuki Ignis
  • Suzuki Swift
  • Toyota C-HR
  • Volkswagen Polo
  • Volkswagen T-Roc
  • Volkswagen Arteon
  • Volvo XC60

Kuva: Antti Liinpää / AutoTeddy.fi