Vuosisadan tie -kisassa kolme finalistia – äänestä omaa suosikkiasi!

Nyt voit äänestää suosikkiasi kolmesta vaihtoehdosta. Voittaja julkistetaan elokuun lopussa.

Suomen Tieyhdistyksen ja Maaseudun Tulevaisuuden järjestämässä Vuosisadan tie -kilpailussa finaaliin on edennyt kolme kansan suosikkia: Punkaharjun Harjutie, Päijänteen Saaristotie ja Raatteentie.

Loppukilpailuun päässyt kolmikko kertoo tarinaa Suomen historiasta ja nykyhetkestä sekä tuottaa kulkijoilleen monia arvokkaita muistoja tulevaisuuteen.

– Ensimmäisen äänestyksen tuloksissa yllätti maisemateiden suuri suosio, kertoo Nina Raitanen Suomen tieyhdistyksestä.

Kauniisti maastoon linjatut tiet korostavat teiden merkitystä myös karavaanarin vapaa-ajan vietossa. Tiet mahdollistavat pääsyn silmiä hiveleviin maisemiin ja vievät erilaisiin kokemuksiin tai elämyksiin. Myös matkailuajoneuvolla liikkuva muodostaa usein taajamista ja paikoista mielikuvan tieltä aukeavan maiseman kautta.

– Suomalainen tiestö on tärkeä matkailuelinkeinojen kannalta ja toimii hyvänä alustana uudenlaisille tulevaisuuden matkailupalveluille, Raitanen sanoo.

Tiet esittelyssä videoilla

Nyt voit äänestää Vuosisadan tie -kilpailussa suosikkiasi kolmesta vaihtoehdosta. Äänestys on auki perjantaihin 25. elokuuta saakka. Kärkikolmikkoon pääset tutustumaan videoiden avulla. Videoiden katselu ja äänestäminen tapahtuu Maaseudun tulevaisuuden nettisivuilla.

Voittaja julkistetaan 31. elokuuta Suomen Tieyhdistyksen 100-vuotisjuhlassa.

Keskustelu

  1. Ajoin aikoinani linjaa Espoossa Kuninkaan tiellä Niiperi-Espoon asema Bussi86.ta
    Huomioni kiintyi Hollanin rekisterillä ajavaan autoon joka tuli aina kieroksilla vastaan useiman kerran. .Kun hän taas yksinäinen nies tuli vastaan pysäytin Bussin ja rupesin jutteleen. Kun aiemassa elämässäni olin saanut alankomaissa autavan Laamin kielen kurssi ”JOONAS WAlviksen kuskina”.Hän kehui tietä jota ei Hollanissa todella voi kokea. hän oli ihan hullaantunut siihen. Sanoin että Vanhankylän Shelliltä saat ostaa lisää pensaa ja nauti. Tälläinen tienpätkäkin voi olla Alankomaan kansalle ns mahtava elämys joka on tottunutajaan ns Shakki lautaa suoraa tasaista.Paikalla menestyisi jopa pieni kast haus ja markinointi Hollantiin Belkgiaan .

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.