Arto on Saksan maajoukkueen salainen ase MM-kisoissa

Toinen jääkiekon MM-kisaisännistä saa tukea mielenkiintoiselta taholta.

Perjantaina käynnistyvä jääkiekon MM-turnaus pelataan tänä vuonna puoliksi Saksan ja Ranskan kesken. Loppuottelu pelataan 21. toukokuuta Kölnissä.

Saksan maajoukkueen tukijoihin lukeutuu muun muassa matkailuautovalmistaja Niesmann+Bischoff. Yhtiö on promonnut kisoja pitkin kautta muun muassa kierrättämällä yhtä matkailuautoa ympäri Saksaa esimerkiksi jääkiekon ykkös- ja kakkosliigojen ottelutapahtumissa.

– Olemme mielellämme mukana tämänkaltaisessa tempauksessa. Jääkiekon MM-kisoista tulee upea tapahtuma, ja Arto puolestaan esittää omia huippusuorituksiaan tien päällä. Olen varma, että Saksan maajoukkuekin pärjää, Niesmann+Bischoffin toimitusjohtaja Hubert Brandl sanoo.

Myös kiekkojohtaja tyytyväinen

Saksan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Franz Reindl kiittelee matkailuautovalmistajaa toimivasta yhteistyöstä vuodesta 2012 alkaen.

Tiedossamme ei ole, matkaavatko Saksan jääkiekkoliton puheenjohtaja Franz Reindl (vas.) ja Saksan maajoukkueen päävalmentaja Marco Sturm kisoihin yhdessä matkailuautolla.

– Niesmann+Bischoff oli aktiivisesti meitä tukemassa jo siitä alkaen, kun haimme kisoja Saksalle. Promoryhmä teki hienoa työtä muutettuaan Arton ”MM-autoksi”, Reindl kehuu.

Niesmann+Bischoffin tehtaat sijaitsevat läntisen Saksan Polchissa, reilun 100 kilometrin päässä Kölnistä, jossa pelataan toinen alkulohkoista sekä mitalipelit. Leijonat puolestaan pelaa alkulohkonsa noin 500 kilometrin päässä Pariisissa.

Niesmann+Bischoff työllistää yli 200 henkilöä ja valmistaa yli 600 luksusluokan matkailuautoa vuosittain. Mallistoon lukeutuvat tällä hetkellä Arto-, Flair- ja Smove-matkailuautot. Yhtiö on ollut osa Erwin Hymer -konsernia vuodesta 1996.