Hallitus näyttää vihreää valoa Baltian maihin, Norjaan, Tanskaan ja Islantiin matkustamiselle

Hallitus linjasi 11. kesäkuuta sisärajavalvonnan osittaisesta jatkamisesta sekä ulkorajaliikenteen rajoittamisesta edelleen 14.7.2020 asti. Tilannetta tarkastellaan uudelleen kahden viikon kuluttua.

Sisärajavalvonta muuttuu 15.6. siten, että rajavalvonnasta Suomessa luovutaan tiettyjen maiden ja liikennemuotojen osalta. Sisärajavalvonta poistuu 15.6. alkaen:

  • Suomen ja Norjan väliseltä maarajalta
  • Suomen ja Norjan, Tanskan, Islannin, Viron, Latvian ja Liettuan välisestä lentoliikenteestä ja säännöllisestä lauttaliikenteestä.
  • huvialusliikenteestä eli yksityishenkilöiden matkailusta omalla veneellä.

Sisärajavalvonta jatkuu edelleen Suomen ja muiden kuin edellä mainittujen Schengen-maiden välisessä liikenteessä, esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä.

Siltä osin kuin sisärajavalvonta jatkuu sisärajoilla, on mahdollista paluuliikenne Suomeen, työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne. Paluuliikenne tarkoittaa Suomen kansalaisten lisäksi kaikkia Suomessa asuvia EU- ja Schengen-valtioiden kansalaisia ja heidän perheenjäseniään sekä Suomessa oleskeluluvalla oleskelevia kolmannen maan kansalaisia. EU- ja Schengen-maiden sekä Iso-Britannian kansalaisille on mahdollista työmatkaliikenne.

Perustuslain mukaan Suomen kansalaisella on aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei henkilöllä ole tähän lakiperusteista estettä.

Hallitus suosittelee edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista muualle paitsi Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Viroon, Latviaan ja Liettuaan.

Ulkorajoilla rajoitukset jatkuvat

Rajaliikenteen rajoitukset jatkuvat nykyisellään ulkorajalla eli Venäjän rajalla ja muista kolmansista maista saapuvien kohdalla 14.7. saakka.

Ulkorajoilla sallitaan paluuliikenne Suomeen, kauttakulkuliikenne Helsinki-Vantaan lentokentällä ja muu välttämätön liikenne.

Esimerkiksi Tallinnasta tullessa omaehtoista karanteenia ei tarvita

15.6. alkaen omaehtoista karanteenia suositellaan kaikille Suomeen saapuville, jotka tulevat maista, joihin kohdistuu edelleen sisä- tai ulkorajavalvonta. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Ruotsi, Saksa ja Venäjä.

Omaehtoista karanteenia ei tarvita, jos henkilö saapuu Virosta, Latviasta, Liettuasta, Norjasta, Tanskasta tai Islannista.

Yli 500 hengen yleisötapahtumat

Alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä on edelleen 500 henkilöä 31.7.2020 saakka. Sallittu yleisömäärä voidaan kuitenkin ylittää tietyin poikkeuksin.

Ulkotiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa, joissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita, voidaan eriyttämisjärjestelyin sallia yli 500 henkilön yhteisyleisömäärä 1.7. lähtien. Se edellyttää, että tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai alueille enintään 500 henkilön erillisiin katsomolohkoihin tai yleisöalueille.

Lähde: Valtioneuvoston kanslia

 

Muokattu klo 13:29: Juttua täydennetty  ja täsmennetty yleisötilaisuuksien osalta.