Knaus esitteli Fiat Ducato -pohjaisen sähkökäyttöisen matkailuauton

Knaus on odotetusti esitellyt Caravan Salon -messuilla järjestämässään lehdistötilaisuudessa sähkökäyttöisen matkailuauton.

Yhdessä kumppaninsa HWA:n kanssa kehittämänsä Knaus E.Power Drive -tekniikan Knaus toi nyt Fiat Ducato -pohjaiselle Knaus Van TI 650 MEG Vansation -mallille toteutettuna, mutta samaa tekniikkaa Knaus aikoo tuoda myöhemmin myös muille kuin Fiatin alustalle.

180 kW:n sähkömoottorin lisäksi Knausin sähköautossa on pieni 1.0 litran nelisylinterinen bensamoottori, jonka päärooli on tarvittaessa ladata osaltaan akustoa. Nelipaikkaisella puoli-integroidulla autolla matka pitäisi sujua myös normaaleilla moottoritievauhdeilla. Pelkällä sähköllä Knausilla päästään etenemään noin 90 kilometriä, mutta bensamoottorin tukemana noin 600 kilometriä.

Sähköautomallissaan Knaus on joutunut luonnollisesti muokkaamaan melkoisesti Ducaton ohjaamoakin.

Litiumakkujensa avulla Knausin mukaan autossa pärjätään valaistukseen, kokkauksen ja lämmitykseen tarvittavan sähkön puolesta omavaraisesti jopa viisi päivää.

Lähde ja kuvat: Knaus Tabbert

Keskustelu

  1. Seppo Kari

    Kuvasa näyttäisi olevan kolmesylinterinen kiertomäntämoottori.

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.