Luksusmatkailuautoja valmistava Morelo kasvattaa taas tuotantokapasiteettiaan

Monessa maassa Morelo-merkkiset matkailuautot menevät niin hyvin kaupaksi, että tuotannon kasvattamisen rajat ovat jo tulemassa vastaan. Vuonna 2010 perustettu Morelo on omassa segmentissään esimerkiksi Saksassa markkinajohtaja. Suomessa Moreloja ensirekisteröitiin viime vuonna yksi, samoin vuonna 2021.

Knaus Tabbert -konserniin kuuluva Morelo Reisemobile lähtee nyt vastaamaan kasvavaan kysyntään rakentamalla uuden tehdasrakennuksen Schlüsselfeldin kaupungissa sijaitsevien vanhojen tehdasrakennustensa viereen. Samoilla kulmilla alle seitsemän kilometrin päässä Morelosta valmistaa omia luksusmatkailuautojaan Concorde Reisemobile.

Taas ryhdytään rakentamaan, vaikka edellisestä tuotanto- ja näyttelytilojen lisäkapasiteetin valmistumisesta ei ole mennyt kahtakaan vuotta.

8300 neliömetrin rakennukseen tulee muun muassa täysimittainen maantieristeilijöiden tuotantolinja sekä tiloja suunnittelun, tuotekehityksen ja prototyyppien valmistuksen tarpeisiin.

Morelon tehtailta on vuositasolla valmistunut noin 500 autoa. Uuden tehtaan rakentaminen lisää merkittävästi muskeleita keskipitkällä aikavälillä. Myös henkilöstömäärä kasvaa huomattavasti, nykyisestä 450:stä noin 550 työntekijään.

Morelon Grand Empire -lippulaivamallin valmistuksessa on valtavasti työvaiheita. Lopputulos näyttää hienolta.

Kuvat: Morelo

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *