Nestekaasupullojen saatavuusongelmassa pullonkaulana on huollon kapasiteetti

SF-Caravan Pirkanmaa ry:n hallituksen jäsen Pentti Walleniuksella on vuosikymmeniä omakohtaista kokemusta nestekaasupullojen saatavuudesta ja toimituksista muun muassa yhdistyksen Maisansalon ja Vankkurimännikön leirintäalueille. Hänen mukaansa aikaisempina vuosina homma on pelannut varsin hyvin.

–  Jo aiemmin viime vuonna alkoi kuitenkin näkyä hieman merkkejä toimitusvaikeuksista – ei aina saatu sellaisia kaasupullomääriä kuin tilattiin. Jos esimerkiksi tilasimme 60 pulloa, saattoi tulla 40, mutta sen kanssa vielä pärjäiltiin, Wallenius sanoo.

Voimakkaasti ongelmat alkoivat näkyä sen jälkeen, kun kaasutoimittajat Linde ja Kosan Gas tiedottivat marraskuussa 2021 osaa nestekaasupulloista koskevasta takaisinvedosta.

– Kaasutoimittajalta tuli meille takaisinvetoon vedoten tietoa, että pullomäärät ovat vähissä, ja jokaiselle toimitetaan vain 16 pulloa per toimitus, kerran viikossa. Niinpä sitten esimerkiksi Maisansalossa päädyttiin lopulta sellaiseen tilanteeseen, että uudenvuodenpäivänä sieltä loppui kaasu. Viisi kaappia oli tyhjänä.

”Karavaanarit luottavat, että leirintäalueelta saa kaasua”

– Maisansalossa on 250 kausipaikkaa, joista ympärivuotisessa käytössä on noin 100 kappaletta. Jos on 15 astetta pakkasta, normaalissa vaunussa muun muassa eristeistä riippuen kaasupullo menee noin 2–3 vuorokaudessa. 16 pullon toimitus myytiin siellä yhdessä päivässä loppuun. Saamaamme pullomäärää sentään nostettiin 32 kappaleeseen per toimitus, ja onneksi tilanne on vähän parempaan päin mennyt.

– Ei siellä leirintäalueillamme vuodenvaihteessa kuitenkaan mitään todellista hätää päässyt syntymään. Yhteishenki toimi sillä tavalla, että joillakin oli etuteltassa varattuna grilliin kaasupullo ja jotkut pitävät kolmea kaasupulloa, että on varalla vielä yksi ihan varmuuden vuoksi. Niistä sitten pystyttiin antamaan kaasupulloja lainaksi tarvitseville.

– Kaasupullojen myynti on meille palvelumuoto, ei bisnes. Karavaanarit luottavat siihen, että kun tulevat leirintäalueelle, sieltä saa kaasua, Wallenius muistuttaa.

Huoltokapasiteetti ei ole riittänyt

–  Valitettavasti takaisinveto vaikuttaa edelleen toimintaamme. Se on vaikuttanut nestekaasupullojen huoltokapasiteettiin, ja pullohuolto on mennyt takaisinvedon jälkeen tukkoon, kertoo Oy Linde Gas Ab:n nestekaasumyynnistä vastaava Johan Ginman. Linde myy nestekaasua AGA-tuotemerkillä.

–  Suomessa on aika rajallinen teräspullojen huoltokapasiteetti tällä hetkellä. Me ja kilpailijamme käytämme alihankkijana samaa huoltotoimittajaa, joka ei ole vielä ehtinyt tehdä kaikkien meidän takaisinvetopullojen uudelleen huoltamista. Muidenkin teräspullojen huollot ovat viivästyneet, kun on pitänyt tehdä niiden takaisinvetopullojen uudelleen huoltamista. Myös covid-pandemia vaikuttaa tällä hetkellä uusien pullojen toimitusaikoihin sekä käytössä oleviin resursseihin pullohuollossa.

Saatavuusongelmat eivät ole olleet ainoa harmi. Kaasun raaka-ainehinta maailmanmarkkinoilla on viimeisen vuoden aikana tuplaantunut, ja myös kuljetuskustannukset ovat nousseet. Ei siis ihme, että nestekaasupullojen hinnassa on ollut korotuspainetta.

Myös alumiinipullojen toimituksissa on ollut saatavuusongelmia, vaikka takaisinveto ei suoraan koskenut niitä. Koska kaikki metalliset pullot huolletaan samassa paikassa, huoltokapasiteetin tukkeutuminen koskee teräspullojen lisäksi myös alumiinisia pulloja.

Johan Ginmanin mukaan eniten toimitusongelma on näkynyt 11-kiloisissa kierreventtiilipulloissa, jotka ovat tällä hetkellä menekkituote.

Ginman sanoo takaisinvetotilanteiden olevan onneksi harvinaisia ja odottamattomia. Siksi ei voi olla tuhansia ja tuhansia kaasupulloja jossain varastossa varalla vain tällaisia tilanteita varten.

– Ei tämä ihan pikaisesti tule täysin ratkeamaan, mutta teemme kyllä hartiavoimin töitä sen eteen, että löydämme ratkaisuja tähän ongelmaan. Yksi tällä hetkellä työstettävä ja osittain jo tehty ratkaisu on se, että ostamme lisää pulloja. Ei Linden yksiköissä muissa maissakaan ole yllin kyllin ylimääräisiä pulloja, mutta on meille toimitettu jo pulloja muista maista.

Takaisinveto osui pahaan aikaan

– Meillä ei suoranaisesti leirintäalueita ole asiakkaina kuin muutamia, mutta ketjujen kuten Puuilon kautta myytävien kierreventtiilisten pullojen puute on meidänkin osaltamme kyllä näkynyt, sanoo Kosan Gas Finland Oy:n toimitusjohtaja Dan Olin.

– Koska kierreventtiilisiä kaasupulloja myydään syksyllä ja talvella suhteessa paljon enemmän kuin painoventtiilipulloja, siinä mielessä takaisinveto tuli tosi harmilliseen ajankohtaan.

– Kun tulee tällainen takaisinveto, ja jos halutaan ostaa uusia korvaavia pulloja, niiden toimitusaika on 3–4 kuukautta. Tällaisena aikana, jolloin pulaa on teräksestäkin, se ei siis tapahdu hetkessä, Olin muistuttaa.

Kosan Gas ryhtyi myymään nestekaasupulloja kuluttajille viime vuonna.

– Mutta me olemme nyt saaneet lisää kierreventtiilipulloja, joten pullot saadaan liikkumaan paremmin ja tilanne alkaa pikkuhiljaa normalisoitua omalta osaltamme.

Kosan myi nestekaasua vuodesta 2000 alkaen pelkästään teollisuudelle säiliöihin, mutta tuli yli 20 vuoden tauon jälkeen takaisin nestekaasupullojen myyjäksi Suomessa ostamalla viime vuonna GasOne Oy:n. Kosan Gasilla on noin 20 prosentin osuus markkinasta.