Niesmann+Bischoff uudisti Flair-lippulaivamallinsa

Euroopan johtaviin luksusluokan matkailuautojen valmistajiin lukeutuvan Niesmann+Bischoffin lippulaivamalli Flair näki päivänvalon vuonna 1994 alkovimallina. Edellisen kerran Flair uudistui vuonna 2014.

Saksalainen Niesmann+Bischoff teki ensimmäisen matkailuautonsa vuonna 1981. N+B:n ensimmäisen mallin nimi oli Clou, joka kulki pitkään saksalaismerkin mallistossa – ja itse asiassa yrityksen nimi oli tässä vaiheessa Niesmann-Bischoff-Clou-Produktionsgesellschaft mbH. Vuonna 1996 Niesmann+Bischoff GmbH päätyi osaksi Erwin Hymer Group -konsernia.

N+B esitteli vuonna 1998 Flair-malliston alapuolelle täysintegroitujen autojen Arto-malliston, joka sai nykyisen ilmeensä vuonna 2013.

Mallivuodelle 2017 N+B laajensi tarjontaansa esittelemällä linja-automaisten täysintegroitujen Flair- ja Arto-mallisarjojen rinnalle ensimmäisen puoli-integroidun mallinsa. Kaunislinjainen Smove toi N+B:n aiempaa matalampaan koko- ja hintaluokkaan, mutta ei kuitenkaan matalampaan laatuluokkaan.

Mallivuodelle 2021 Smove sai rinnalleen täysintegroidun iSmove-sisarmallin. Smoven ja iSmoven yhteiselo kesti vain vuoden verran, sillä mallivuodesta 2022 alkaen Niesmann+Bischoff on keskittynyt vain täysintegroituihin Flair-, Arto- ja iSmove-malleihin.

Suomessa Niesmann+Bischoffin matkailuautoja on myyty lähes koko 2000-luvun ajan, mutta Caravan Larvannon toiminnan loppumisen jälkeen merkki oli pari vuotta ilman edustajaa. Nyt N+B:n maahantuonnista ja myynnistä vastaa Best-Caravan Oy.

Täysin uudistettu sisustus

Niesmann+Bischoffin mukaan uudistunut Flair on premium-tason liner-malli, jossa ajoneuvon sisustus ja tekninen laatu on viety uudelle tasolle. Lisäksi uusi Flair tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia varustella ajoneuvo oman maun mukaiseksi.

Uuden Flairin sisätilojen tyylin kerrotaan olevan moderni, selkeä ja ajaton ilman, että materiaalien laadukkuudesta tai mukavuuksista olisi jouduttu tinkimään.

– Flairin sisustus on uudistunut kauttaaltaan: niin tilasuunnittelu, materiaalit kuin muotokielikin. Samalla ensiluokkainen tekninen laatu on pysynyt yhtenä kulmakivistämme, sanoo tiedotteessa yrityksen toimitusjohtaja Hubert Brandl.

Sisätilojen ohella myös Flairin ulkoasu on kokenut päivityksen ja sen seurauksena merkittäviä parannuksia. Moderni, henkilöautomainen ulkoilme on suoraviivainen ja konstailematon. Ajovalot on sijoitettu kauemmas toisistaan, ja sekä huomiovaloissa että takavaloissa on jatkuva, hyvin erottuva valosignaali.

Varsinaiset erikoisuudet on kuitenkin pakattu ajoneuvon sisäpuolelle: moderni sisäilme eroaa merkittävästi aiemmin varsin konservatiivisesta liner-luokan sisustuksesta.

– Missään muussa ajoneuvossa ei ole sisällä näin paljon tilaa, selkeyttä ja rauhallisuutta, toteaa Hubert Brandl.

Hämmästyttävän avarissa sisätiloissa on esteetön näkymä kaikkialle ajoneuvossa ohjaamosta aina takavuoteelle saakka. Sisätiloissa on myös vapaata liikkumistilaa paljon aiempaa enemmän. Vuoteeseen on leveä kulku, ja liikuteltava sekä pyöriteltävä pöydänjalka yhdessä taitettavan pöytälevyn kanssa on säädettävissä niin, että oleskelutilasta vastakkain istuttavine sohvaryhmineen on vaivaton pääsy ohjaamoon. Ohjaamon geometriset yläkaapit tarjoavat runsaasti säilytystilaa, ja halutessaan niiden tilalle saa kahden hengen nostovuoteen, joka katoaa lähes huomaamattomasti kattoon.

Avarissa sisätiloissa on esteetön näkymä kaikkialle ajoneuvossa ohjaamosta aina takavuoteelle saakka.

Käyttäjäystävällisiä ratkaisuja

Uuteen Flairiin on kehitelty joukko tilaa säästäviä ratkaisuja. Esimerkiksi 32 tuuman televisio on integroitu keittiön ja oleskelutilan väliseen kalusteeseen, ja se vedetään ulos ja sisään sähköisesti. Kaiuttimet on puolestaan integroitu seinävaloihin ja ohjaamoon.

Materiaalivalinnat eivät ole niitä tavanomaisimpia: pääpaino on laadukkailla luonnonmateriaaleilla, joissa on ainutlaatuinen tuntuma. Kaappien etulevyt on valmistettu aidosta puuviilusta ja liukuovet savulasista. Peseytymistiloissa on puolestaan betonityyliset suihkuseinät ja suihkulattia mineraalikomposiittimateriaalista. Ylellisyyttä kaipaava voi valita peseytymistiloihin myös lasisen designpesualtaan, joka on valmistettu italialaisen Antoniolupin patentoimasta Cristalmood-materiaalista.

Oleskelutiloissa on Niesmann+Bischoffin iSmovesta tuttuja piirteitä, kuten seinien akustinen huopaverhoilu sekä yhdellä kädenliikkeellä L-istuinryhmäksi muunnettava kuljettajan puoleinen sohva, jossa on turvavyöt kahdelle lisämatkustajalle. Sohvan ainutlaatuinen kääntömekanismi on Niesmann+Bischoffin kehittämä.

Valaistus on suunniteltu siten, että sitä voidaan käyttää mahdollisimman intuitiivisesti. Yöllistä valaistusta varten ajoneuvossa on liike- ja hämärätunnistimet. Oleskelutilassa, takatallissa ja huoltoluukussa on automaattinen valaistus, joka aktivoituu kosketettaessa ovea tai luukkua.

Flair on mahdollista varustaa kahden hengen nostovuoteella.

Yksilöintimahdollisuuksia

Uuden Flairin keittiössä on matkailuautoille erityinen, nykyaikaisista kotikeittiöistä tuttu ratkaisu: tilava jääkaappi ja erillinen pakastelokero on sijoitettu kaappiin eli näkymättömiin puisten ovien taakse. Yhtenäinen kalustesuunnittelu tuo avaruutta oleskelutilaan jääkaapin ja vaatekaapin muodostaessa yhden kokonaisuuden.

Sisustuksessa jää varaa yksilöllisille valinnoille. Aidosta puusta valmistetut keittiön yläkaappien luukut ja vetolaatikot on saatavana tumman pähkinän, vaalean tammen ja valkoisen matan sävyisinä. Keittiöön voi valita niin ikään tyylikkään, ulkonäöltään kiveä muistuttavan mineraalikuituisen työtason upotetulla tiskialtaalla tai vaikkapa mikroaaltouunin, kaasu-uunin, astianpesukoneen sekä sähköisesti ulos- ja sisään vedettävän liesituulettimen. Lisäksi vakiomuotoisen, kaapinovien taakse kätkeytyvän jääkaapin tilalle on saatavana vetolaatikkoon sijoitettu jääkaappi.

Tekninen kehitys lisää riippumattomuutta

Uksi Flairin innovaatioista saattaa jäädä ensisilmäyksellä huomaamatta: uudistettu kaksoispohja, joka kätkee sisäänsä kaikki säiliöt ja tekniset asennukset. Vesi- ja sähköasennukset suunniteltiin täysin uusiksi, jotta säilytystilaa jää mahdollisimman paljon ja siihen pääsee paremmin käsiksi. Ulosvedettävät säilytyslaatikot tekevät uuden tilan käytöstä helppoa ja kätevää.

Riippumattoman matkailun mahdollisuuksia lisää merkittävästi vakiomuotoinen sadan ampeeritunnin litiumakku. Omavaraisuuden kasvattamiseksi uuteen Flairiin voidaan asentaa 220 tai 440 watin aurinkopaneelit sekä jopa kuusi kappaletta 100 Ah:n litiumakkua yhdistettynä tehokkaaseen invertteriin ja laturiin sekä akunhallintajärjestelmään.

Raikasvesisäiliö on tilavuudeltaan 370 litraa. Valittavana on myös Liner-paketti, johon sisältyvät muun muassa 200 litran kiinteä wc-säiliö, keraaminen wc-istuin ja sähköinen jäteveden tyhjennys, lattialämmitys ja aidosta lasista valmistetut ikkunat.

Kaksi Iveco-alustaista mallia

Uudesta Flairista on tarjolla kaksi Iveco Daily -alustaista mallia, joista lyhyempi on pituudeltaan 8,83 metriä ja pidempi 9,27 metriä. 7 200 kilon kokonaismassan voi korottaa 7 490 kiloon.

Ivecon sähköiset avustinjärjestelmät, kuten hätäjarruavustin, mukautuva vakionopeudensäädin ja aktiivinen kaistavahti, tarjoavat ehdotonta lisäarvoa turvallisuuden ja mukavuuden kannalta. Niesmann+Bischoff on yhdistänyt nämä suositut varusteet turvallisuuspaketiksi.

Lisäksi uusi Flair on edeltäjänsä tapaan edelleen ainut liner-luokan ajoneuvo, jossa on vakiona ohjaamon turvatyynyt, ajonvakautus, turvavyönkiristimet ja jarrupolkimen vapautusmekanismi törmäystilanteessa. Nämä varusteet ovat olleet jo pitkään arkipäivää henkilöautoissa, mutta integroitujen matkailuautojen liner-luokassa tämä erityinen turvallisuuskonsepti on Flairille ainutlaatuinen myyntivaltti.

Uudesta Flairista on 8,83- ja 9,27-metriset Iveco Daily -alustaiset mallit.