Opas ympärivuotiseen retkeilyyn vie 52 suomalaiseen luontokohteeseen

Eräopas Olli Järvenkylän uusin kirja rohkaisee siihen, että retkelle lähiluontoon, kansallispuistoon tai vaellukselle erämaahan voi ja kannattaa lähteä muulloinkin kuin aurinkoisena kesäpäivänä.

Vuoden retkikirja – Retkeile ympäri vuoden -nimisessä teoksessa liikutaan luonnossa vuoden jokaisena viikkona muun muassa kävellen, pyöräillen, meloen, luistellen, hiihtäen ja lumikengillä. Perinteisten retkeilymuotojen mukana on myös muutama harvinaisempi retki, kuten laamavaellus ja resiinaretki.

Readme.fi:n julkaisema 304-sivuinen kirja sisältää 52 retkikohteen perustiedot, vinkit ja karttalinkit. QR-koodin avulla voi avata puhelimeen tai tablettiin retkikohteen kartan ja tutkia sitä samalla kun kirjaa luetaan. Kirjassa on myös eri retkeilymuotojen varustelistat muutaman tunnin päiväretkeltä viikkojen vaelluksille.

– Suomessa on loputtomasti upeita retkikohteita. Kirjaan valikoituneet puolensataa kohdetta ovat sellaisia, joissa olen henkilökohtaisesti retkeillyt viime vuosien aikana. Vanhimmat mukaan päässeet retkitarinat ovat viiden vuoden, viimeisimmät muutaman kuukauden takaa, Olli Järvenkylä sanoo tiedotteessa.

– Tavoitteena oli koota kansien väliin maantieteellisesti mahdollisimman laaja retkikohdevalikoima yhdistettynä eri vuodenaikoihin. Suurin osa retkistä on tehty kirjan viikkonumeron ilmoittamana ajankohtana tai ainakin samana vuodenaikana.

Kohteiden esittelyn yhteydessä annetaan vinkkejä retkiruokakokkailuun. Retkiruokaresepteissä ja vinkeissä kirjan pääpaino ei ole kuivatussa vaellusruuassa, vaan etukäteen tehdyissä retkieväissä tai nuotiolla ja retkikeittimellä valmistettavissa ruoissa. Järvenkylä sanoo retkien olevan usein suorastaan juhlaa ja jonkinlaista pakoa arjesta, joten siksikin on lupa herkutella ja kokeilla jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.

Kuvat: Olli Järvenkylä

Keskustelu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *