Tuuliherkätkin ajoneuvot pääsevät jatkossa hieman rennommin ja turvallisemmin Ison-Beltin sillan yli

Kokonaisuudessaan 18 kilometriä pitkä Ison-Beltin silta Tanskassa on usein alttiina vaarallisen koville tuulille. Niinpä sillan ylitykseen on tiheään voimassa erilaisia rajoituksia. Ja aiheesta.

Tuorein tapaus on tämän vuoden tammikuun viimeiseltä päivältä, jolloin pakettiauto kaatui sillalla aiheuttaen valtavat jonotukset. Sillan omistava ja sitä operoiva Sund & Bælt on kuitenkin monin tavoin parantanut ja parantaa vuonna 1998 valmistuneen sillan turvallisuutta. Tuorein parannus valmistuu näinä päivinä.

Etenkin riippusillan osuudella heti 254 metrin korkeuteen kohoavien kannatinpylväiden kohtaa ohitettaessa tuuli monesti heilauttaa ikävästi ajoneuvoja. Niinpä Ison-Beltin sillalle on nyt asennettu pylväiden kummallekin puolelle tuulisuojia.

Tuulisuojien materiaali ja muoto testattiin useissa tuulitunnelitesteissä. Niissä päädyttiin suojiin, jotka ulottuvat 20 metriä pylväiden reunojen molemmin puolin enimmillään 3,5 metrin korkeudelle ajoradan pinnasta.

Uudet tuulisuojat päästävät tuulta yhä läpi, mutta sen verran hillitymmin, että ajoneuvo monesti jatkossa välttyy yllättävältä ja voimakkaalta tuulen kiskaisulta sillalla.

Sund & Bælt muistuttaa tiedotteessaan, että tuulisuojista huolimatta etenkin tuuliherkille ajoneuvoille säilyy edelleen rajoituksia voimakkaassa tuulessa, ja on ajoneuvon kuljettajan vastuulla tietää, onko hänen ajoneuvonsa herkkä etenkin sivutuulelle.

Ison-Beltin sillan turvallisuussääntöjen mukaan kovalla tuulella (10 m/s) kuljettajan tulee kiinnittää erityistä huomiota sivutuuleen. Kovasta tuulesta varoittaa sillalla keltaiset vilkkuvat valot, ja toki myös tuulipusseja kannattaa vilkaista.

Voimakkaassa myrskyssä ja sivutuulessa (15–20 m/s) on tuuliherkkien ajoneuvojen ajaminen Ison-Beltin sillan yli kielletty. Muille ajoneuvoille suositeltu ajonopeus on enintään 80 km/h, kun tuulen nopeus on 15 m/s ja enintään 50 km/h, kun tuulen nopeus on 20 m/s. Myrskyn sattuessa (25 m/s) kaikki autoliikenne sillalla keskeytetään esteillä.

Kuvat: Sund & Bælt