Vaalitentti: Näin vastasivat SF-Caravanin hallitusehdokkaat

SF-Caravan ry:n hallituksesta ovat tämän vuoden lopussa erovuorossa Heikki J.O. Leinonen ja Juha Rakkola. Kaksikko on asettunut kuitenkin uudelleen ehdolle tavoittelemaan paikkaa liittohallituksesta yhdessä uusien kandidaattien, Hannu Anttosen ja Juha Kettusen kanssa. Liittokokous järjestetään toukokuun 2o. päivä Lappeenrannassa.

Hallitusehdokkaiden esittely löytyy myös vastajulkaistusta Caravan-lehdestä (3/2017), mutta nyt lukemassasi sähköisessä versiossa ehdokkaille suotiin mahdollisuus vastata kysymyksiin aavistuksen printtiversiota runsassanaisemmin.

Puheenjohtajaehdokkaiden vastauksiin pääset tästä sekä jutun lopusta.

Hannu Anttonen

Kuka olet?

Olen pitkän ajan karavaanari Hämeestä, Hattulasta. 24 vuoden ajan olen seurannut läheltä eri alueiden kehitystä ja uusien alueiden alkutaipaleita. Samoin olen päässyt seuraamaan läheltä liiton toimintaa.

Millainen on karavaanariharrastuksesi historia?

Vuonna 1993 liityin karavaanareihin ja siitä lähtien olen ollut toiminnassa mukana hyvinkin kiinteästi. Olen saanut toimia kahdessakin yhdistyksessä jäsenestä aina puheenjohtajaksi asti, joten historiaa on kertynyt hyvinkin paljon.

Miksi olet oikea henkilö SF-Caravan ry:n hallitukseen?

Hallitukseen pyrin, koska haluan toimia yhdistysten ja liiton välillä, ja kehittää tätä yhteenkuuluvuutta. Haluan hallituksen kehittyvän ja ottavan enemmän huomioon jäsenyhdistykset ja yksittäiset jäsenet.

Nuoret olisi saatava kiinnostumaan kehitysrakentamisesta entistä enemmän. Pelkohan on, että alueet ukkoutuvat ja näin ollen ei ole mahdollisia jatkajia.

Mihin olet tyytyväinen SF-Caravan ry:n toiminnassa?

Siihen yhteishenkeen, jonka olen kokenut silloin alkuvuosina, kun liityin karavaanareihin. Samoin siihen koulutukseen, jonka olen itsekin saanut toimiessani yhdistyksissä.

Mitä muuttaisit SF-Caravan ry:n toiminnassa?

Haluaisin enemmän yhteistyötä liiton ja yhdistysten välillä. Nyt mielestäni liiton hallitus tekee isoja alueita koskevia päätöksiä kuulematta yhdistyksiä valmisteluvaiheessa.

Toivoisin, että tulevaisuudessa jäsenyhdistysten puheenjohtajat kutsuttaisiin yhteiseen palaveriin tehtäessä merkittäviä tulevaisuuden suunnitelmia.

Ari Kettunen

Kuka olet?

54 v. naimisissa, omamekaanikko, Helsinki asuinpaikkana. Täysi-ikäinen poika, SF-Caravan Sisä-Savo ry:n ja SF-Caravan Helsinki ry:n jäsen.

Millainen on karavaanariharrastuksesi historia?

Harrastus alkoi vuonna 1999. Olin Pääkslahdessa toimikunnassa mukana. Nyt olen SF-Caravan Sisä-Savo ry:n (SFC-Etuniemi) puheenjohtaja. NCT-päivät 2005, 2009 ja 2013 vierailijana, Porin FICC Rallyn kortteli-isäntä 2014, SF-Caravan Helsinki ry:n toimintatoimikunnassa jäsenenä.

Miksi olet oikea henkilö SF-Caravan ry:n hallitukseen?

Leirintämatkailu kiinnostaa niin kovasti, että haluan olla mukana kehittämässä siitä vieläkin parempaa. Autoalalla kun työskentelen, niin kuulen eri näkökulmia Suomen tieverkosta ja siitä, missä on paljon parannettavaa.

Haluan olla aktiivisesti mukana liiton toiminnassa, intoa ainakin riittää.

Mihin olet tyytyväinen SF-Caravan ry:n toiminnassa?

Puolustanut jäsenien etuja hyvin, polttoainevero yms. Nopeusrajoitusten muuttaminen matkailuautoille ja kevyille peräkärryille.

Mitä muuttaisit SF-Caravan ry:n toiminnassa?

Tasapuolinen kohtelu kaikkia jäsenyhdistyksiä kohtaan jäseniä unohtamatta, oli sitten oma-alue tai ei. Helppo tehdä muutosehdotuksia, mutta niiden toteuttaminen on sitten kokonaan toinen juttu. Parhaani mukaan kuitenkin yritän kehittää toimintaa.

Teiden kunnossa pitoon pitäisi ottaa enemmän kantaa. Karavaanari liikkuu vuoden aikana useita kilometrejä ja tuo näin valtion kassaan rahaa teiden kunnostamiseen.

Heikki Jorma Olavi Leinonen

Kuka olet?

Heikki Leinonen, eläkeläinen, vielä työelämässä mukana ja asun tällä hetkellä Jyväskylässä.

Millainen on karavaanariharrastuksesi historia?

Karavaanari vuodesta 1986, ensin vaunuillut aktiivisesti, tällä hetkellä käytössäni on matkailuauto, jossa myös asun ja jolla liikun ahkerasti.

Miksi olet oikea henkilö SF-Caravan ry:n hallitukseen?

Olen yhteistyökykyinen ja -haluinen. Takana on pitkä jakso liittohallituksessa työskennellen mielenkiintoisten asioiden parissa. Katson, että vielä on intoa ja halua jatkaa hyvän harrastuksen parissa.

Mihin olet tyytyväinen SF-Caravan ry:n toiminnassa?

SF-Caravan ry on tehnyt pitkäjänteistä työtä karavaanimatkailun kehittämisessä, alueiden turvallisuuden parantamisessa kuin jäsenetujen saamiseksi. Etujen kehittämistä pitää jatkaa. Myös viranomaisyhteistyö on erittäin tärkeä ja sitä on tehostettava.

Mitä muuttaisit SF-Caravan ry:n toiminnassa?

Tänä päivänä eletään jatkuvan muutoksen aikaa. Nähdäkseni liiton on seurattava tarkasti kehitystä ympärillämme ja sopeutettava toiminta tilanteen mukaan. Suuria muutoksia aivan lähiaikoina ei lienee tulossa, mutta on seurattava herkällä korvalla mitä järjestötoiminnassa tapahtuu ja oltava valmis tarvittaviin muutoksin jotta toiminta pysyy vireänä ja ajanmukaisena.

Juha Rakkola

Kuka olet?

Olen aktiivinen harrastaja karavaanipiireissä. Mukana monessa. Vuosien varrella muun muassa hyväntekeväisyystapahtumien yhtenä järjestäjänä. Olemme saaneet kerättyä huomattavia summia avustuksen tarpeessa oleville kohteille. Vuodesta 2000 olen ollut SF-Caravanin toiminnassa mukana.

Millainen on karavaanariharrastuksesi historia?

Liityin jäseneksi 1986. Pitkä ja antoisa, mielenkiintoinen ja paljon uusia ystäviä tuonut harrastus. Yhdistystoiminnassa olen ollut mukana vuodesta 1996. Liiton luottamustoimissa vuodesta 2000. Nyt Lappeenrannassa olen jälleen ehdokkaana liittohallitukseen.

Miksi olet oikea henkilö SF-Caravan ry:n hallitukseen?

Olen palvellut jäsenistöä liittotasolla vuodesta 2000 lähtien. Vielä on ideoita ja tahtoa toimia kaiken karavaanitoiminnan hyväksi. Olen vuorovaikutteinen ja aloitteellinen ja myös päättäväinen. Uskon, että kokemuksestani on hyötyä tulevaisuudessakin.

Mihin olet tyytyväinen SF-Caravan ry:n toiminnassa?

Olen tyytyväinen, että SF-Caravan ry voi tukea yhdistyksiä erilaisin toimin esimerkiksi toimiston tuottamilla palveluilla ja useilla jäseneduilla. Caravan-lehden arvo jäsenetuna on suuri. SF-Caravanin aktiivinen yhteys päättäjiin on ollut hyvää ja tuloksellista.

Mitä muuttaisit SF-Caravan ry:n toiminnassa?


Jäsenmäärä on pidettävä nykyisellä tasolla tai lisättävä sitä, joten uusien jäsenten hankintaan tulee keksiä keinoja! Vuorovaikutus yhdistyksien ja liiton hallituksen välillä tulee saada uudelle tasolle. Aktiivista vuorovaikutusta täytyy saada lisäämällä yhteistyötä yhdistysten ja liiton välillä. Jäsenille tuotettaviin palveluihin tarvittavat varat täytyy saada vastaamaan niiden kustannuksia, tai muuten niitä täytyy karsia.

Puheenjohtajaehdokkaiden vastauksiin pääset tästä.