Ympäristöystävällisempi ja tehokkaampi auto muutamalla satasella

Miljardi autoa ja moottoripyörää voisi kulkea etanolilla.

Joukko suomalaisia nuoria miehiä kehitti vuonna 2012 lainvastaisen vempeleen. Laite muutti vanhan bensiinikäyttöisen auton käymään etanolilla.

Prototyypit asennettiin koemielessä muutamaan autoon ja tulokset olivat hyviä. Niin hyviä, että samat miehet päättivät perustaa tuotteen ympärille yrityksen nimeltä StepOneTech. Tuote sai nimen eFlexFuel.

Seuraavina vuosina laitetta kehitettiin niin, että se pystyy nyt muuttamaan bensiinikäyttöisen auton polttamaan joko etanolia, bensiiniä tai mitä tahansa näiden seossuhdetta. Vuosien varrella Trafikin muutti ohjeistustaan ja eFlexFuelin asentaminen on nyt sallittu mihin tahansa ennen 1.1.2007 käyttöönotettuun autoon.

– Laitteistoa on hiottu kuin timanttia, parin viime vuoden ajan se on ollut paras ratkaisu ja globaali johtaja omassa tuoteryhmässään. Teknologian ansiosta on ajettu jo yli 200 miljoonaa kilometriä uusiutuvilla polttoaineilla, toimitusjohtaja Tuomo Isokivijärvi StepOneTechiltä kertoo.

Suomalainen tuote on huomattu myös maailmalla. Muutossarjoja viedään jo 15 maahan. Tavoite on, että ensi vuonna jo 95 prosenttia liikevaihdosta tulisi viennistä. Kysyntää pitäisi olla, sillä pelkästään Suomessa laitteisto voisi muuntaa 1,5 miljoonaa vanhaa bensiinikäyttöistä autoa etanoliautoiksi. Maailmanlaajuisesti luku on miljardi autoa ja moottoripyörää.

– Suomessa vanhan auton muuntamiselle ympäristöystävällisemmäksi on erityisen hyvät lähtökohdat, sillä ST1:n myymä etanoli tehdään sivutuotevirroista. Siis materiaalista, jonka käyttäminen etanolin tuotantoon ei ole mistään muualta pois, Isokivijärvi toteaa.

Vaikka kyse on tietysti liiketoiminnasta, toimintaa ohjaa myös vahva missio. Kuluttajille halutaan antaa mahdollisuus päättää, millä polttoaineella he haluavat liikkua. Samalla tulee mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tilaan.

– Mahdollisuus ympäristöteon tekemiseen ei saisi riippua rahasta, kuten uuden, vähäpäästöisen auton ostamisesta. Haluamme antaa massoille saman mahdollisuuden.

StepOneTech lupaa tuotteensa pystyvän sähköautoa matalampiin CO2-elinkaaripäästöihin. Varsinainen autoilu etanolilla ei siis välttämättä tuota vähempää CO2-päästöä kuin sähköllä ajelu, vaan hyödyt saavutetaan muuntamalla jo olemassa oleva auto käyttämään uusiutuvaa polttoainetta.

– Käyttämällä jo olemassa oleva resurssi eli vanha auto järkevästi hyödyksi muuntamalla ne etanolikäyttöisiksi säästetään ne päästöt, jotka syntyisivät uuden, sähkökäyttöisenkin auton valmistuksesta, Isokivijärvi avaa elinkaariajattelua.

Yrityksen kovan vientitavoitteen taustalla on osittain Suomen viranomaisten nihkeä suhtautuminen yrityksen tarjoamaan teknologiaan. Suomessa laitteisto on siis yhä laiton, jos se asennetaan 1.1.2007 jälkeen käyttöönotettuun autoon. Myös etanolia verotetaan lähes vastaavasti kuin ulkomailta tuotavaa, fossiilista polttoainetta, vaikka etanoli siis on kotimainen, uusiutuva polttoaine. Isokivijärvi pitää tätä surullisena, koska Suomessa olisi tarjolla kotimainen, maailman eettisin polttoaine käytettäväksi kotimaisella teknologialla parannelluissa, nyt saastuttavissa autoissa.

– Nämä ovat valtavia epäkohtia. Ulkomailla tunnutaan saavan helpommin aikaiseksi järkeviä päätöksiä. Suomi voittaisi todella monella eri tasolla, jos etanolimuutos sallittaisiin uusiinkin autoihin ja verotuskäytäntöä muutettaisiin.

Miten se toimii?

EFlexFuel-järjestelmä sisältää etanolianturin, joka mittaa polttoaineen sähkönjohtavuutta. Mittaustuloksen perusteella järjestelmä tietää, miten suuri osa polttoaineesta on etanolia. Tämän tiedon se ilmoittaa järjestelmään kuuluvalle ohjausyksikölle sata kertaa sekunnissa. Ohjausyksikkö muokkaa auton moottorinohjausjärjestelmän toimintaa saamansa tiedon pohjalta.

Järjestelmän asennuksesta selviää itsekin, mutta ammattilainen asentaa järjestelmän noin tunnissa. Täysautomaattisen järjestelmän hinnat alkavat 350 eurosta. Muutoksen tekemiseen voi saada Trafilta rahallista tukea 200 euroa. Keskimääräinen autoilija säästää laitteiston hinnan noin vuodessa. Samalla ilmakehään vapautuu 3330 kiloa vähemmän hiilidioksidia.

Teksti: Teematuotanto, Jarno Keskinen

Keskustelu

  1. Olli Rusi

    Tavoitteena on tukea siirtymistä fossiilittomiin polttoaineisiin, joka on hyvä tavoite. Etanolimuutos oikein tehtynä pitää myös muutoskatsastaa, jota Trafin ohjeistuksella on pyritty helpottamaan.. Muutoskatsastuksessa, kuten myös mainitussa tuessa edellytetään että auto on ennen 1.1.2007 käyttöönotettu. eflexfuel.fi/muutoskatsastus https://arkisto.trafi.fi/filebank/a/1461929338/e1efc709e09b0525b076494b00ccdb39/20517-pdf_Perustelumuistio_auton_rakenteen_muuttamisesta_etanolimuutos.pdf .

    Kommentoitu 0 kertaa

    1. Olli Rusi

      Anteeksi puutteellisesti kirjoitettu linkki edellisessä. Piti olla http://www.eflexfuel.fi/muutoskatsastus

      Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.