Best-Caravan osti kempeleläisen JP-Caravanin

Yrityskauppa siirsi Best-Caravanin kaupallista painopistettä lähemmäksi pohjoista.

Best-Caravan Oy on ostanut kempeleläisen JP-Caravan Oy:n liiketoiminnan. Kaupan myötä JP-Caravan Oy lukeutuu nyt Best-Caravanin perheeseen.

Vuonna 1986 perustettu JP-Caravan aloitti vaatimattomissa puitteissa. Matkailuvaunuja myytiin 30-neliöisen hirsimökin pihalla Oulun Limingantullissa.

– Sain kipinän asuntovaunukauppiaan uraan yövyttyäni ainoastaan yhden kerran asuntovaunussa Lahden MM-kisoissa vuonna 1978, yrityksen perustaja Jorma Laukkanen muistelee. Sittemmin yritys kasvoi ja vakiinnutti asemansa alan markkinoilla.

Nykyisin toiminta on Kempeleessä 2000 neliön tiloissa, jotka on rakennettu nimenomaan matkailuajoneuvoja varten. Katon alla on tilaa yli 20 ajoneuvolle, suurelle tarvikemyymälälle sekä täyden palvelun kori- ja alustahuollolle.

Ajatus kypsyi kolme vuotta

Laukkanen on jäämässä samaan liikkeen palvelukseen koko henkilökunnan tapaan myös Best-Caravanin alla. Hänen mukaansa yrityskauppa oli ajatuksissa kolme vuotta.

– Sen jälkeen asia oli välillä puheissa ja alitajunnassa kypsymässä, Laukkanen sanoo.

Kiirehtimiseen ei ole ollut syytä, sillä liiketoiminta on ollut kannattavaa.

– Pikku hiljaa on kuitenkin ajateltava yrityksen jatkuvuutta. Kun on kasvattanut yritystä vuosikymmeniä, luonnollisesti soisi toiminnan jatkuvan ja kehittyvän senkin jälkeen kun itse ei ole enää mukana. Työntekijät ovat kuin yhtä perhettä ja myös heidän kannaltaan jatkuvuus on tärkeää.

Best-Caravanin toimitusjohtaja Lasse Sorvari on tyytyväinen toteutuneeseen yrityskauppaan. Tällä hetkellä yrityksellä on toimipisteet Hyvinkäällä, Espoossa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.

– JP-Caravan istuu täydellisesti Best-Caravanin toimintafilosofiaan. Asiakaskyselyissä on tullut ilmi, että Oulun seutu on mieluisin laajentumisalue, Sorvari sanoo.

Lähde: STT:n tiedote