MM-kisaturistit pääsevät Venäjälle ilman viisumia – esittelyssä Pietarin matkaparkit

Ottelulippuihin voi vielä päästä käsiksi. Pietarissa on matkailuajoneuvoille jokunen matkaparkki.

Venäjällä järjestetään tänä kesänä maailman suurin urheilutapahtuma, jalkapallon MM-kisat.Otteluita pelataan Pietarin lisäksi kymmenessä muussa Venäjän kaupungissa. Kisoihin ottelulipun hankkineet pääsevät maahan ilman viisumia.

Kaikki Pietarin ottelut järjestetään Krestovskin saarella eli Ristisaarella sijaitsevalla uudella Sankt Petersburgin areenalla. Stadion vetää 68 000 katsojaa.

Kisaturisti ei tarvitse Venäjälle erillistä viisumia, sillä rajan ylitys onnistuu jalkapallon MM-kisojen fanipassilla (Fan id). Passi on venäläisviranomaisten vaatima erillinen kuvallinen henkilökortti, joka oikeuttaa yhdessä ottelulipun kanssa sisäänpääsyyn stadionille. Fanipassia ei voi hankia ilman ottelulippua. Passin saa tilattua internetissä virallisella sivustolla, joka avautuu myös englanniksi. Toimitustavaksi voi valita postituksen kotiin tai noudon Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksesta Helsingin Nordenskiöldinkadulta.

Fanipassi oikeuttaa matkustamiseen ilman viisumia kymmenen päivää ennen ja jälkeen kisojen. Venäjälle voi siis suunnata viisumitta 4. kesäkuuta alkaen aina finaalipäivään 15. heinäkuuta asti. Maasta pois voi puolestaan matkustaa välillä 4. kesäkuuta – 25. heinäkuuta.

Matkaparkkeja myös
keskustan tuntumassa

Pietarissa on useampikin leirintäpaikka matkailuajoneuvoille. Strelnassa sijaitseee Baltick Parking, ja lähellä Pietarihovin palatsia sijaitsee CampTom Shuvalovka, joka on perinnekylän yhteydessä toimiva leirintäalue. Myös hotelli Phlogistonin pihapiirissä noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta voi leiriytyä matkailuautolla. Näissä kohteissa on tarjolla kaikki karavaanarin palvelut, mutta ne sijaitsevat jalkapalloturistin kannalta valitettavan kaukana keskustasta ja metroasemista.

Pietarin keskustastakin löytyy kaksi vaatimatonta matkaparkkia. Osoitteesta Lesonoy Prospekt 17/2 löytyy ajan patinoima kulttuuritalo Progress, jonka lehtevässä pihapirissä on parikymmentä matkailuautopaikkaa. Hinta on 1 400 ruplaa (n. 20 euroa) autokunnalta. Sähköä ja vettä saa, ja kemssan tyhjennys onnistuu. Suihkua ei ole, mutta suihkussa voi käydä kadun toisella puolella olevassa liikuntakeskus Formula Energyssä (Lesonoi Prospekt 16) hintaan 150 ruplaa.

Jos karu asvalttipaikka leiripaikaksi kelpaa, voi myös Formula Energyn parkkipakalla yöpyä. Hinta on vain 600 ruplaa vuorokaudelta koko autokunnalta, ja suihkun hinta 150 ruplaa hengeltä. Kemsankin voi tyhjentää kun pyytää henkilökuntaa avaamaan pihalta viemärin kansiluukun. Formula Energyssä on tarjolla ilmainen wifi.

Näitä kahta Lesonoy Prospektin matkaparkkia lähimmät metroasemat Ploschad Lenina ja Vyborogskayna ovat kymmenen minuutin kävelynmatkan päässä. Metrolla kisaturisti pääsee kätevästi Pietari-stadionin viereen avatulle uudelle Novokrestovskayan metroasemalle.

Toim. huom! Paras mahdollisuus hankkia lippuja halutuimpiin peleihin on käytännössä jo mennyt. Lippuja on kuitenkin vielä tarjolla yksityisillä markkinoilla useilla sivustoilla. Myös Fifa on säästänyt jonkin verran lippuja mattimyöhäisille ja myy niitä ilman ylihinnoittelua. Fifan MM-lippusivuille pääset tästä.

Keskustelu

  1. Viime kesänä tuli saunavaunulla Pietarissa yövyttyä. Baltic park Pietarhovin aidan kulmassa oli lopetettu, asfaltti kentälle leiriydyttiin ja saunottiin.. Yksi yö meni banjan pihassa aamulla kun heräsi niin pari hevosta ja aasi söivät heinää vaunun vieressä. Shuvalovka oli myös kiinni… Tuossa noita aasialaisia turisteja parkkipaikalla joo sekin vaihtoehto Lähellä Nevskyä voi aivan huoletta majoittautuu joki uomien varsille. Päivällä vaatii tuuria et saa paikan itselle ja vielä jos kaverille tarvii kans.. Illalla nää jokivarret tyhjenee.. Pietari on oman näkemykseni mukaan turvallisempi kuin Helsingin keskusta. Ajan työkseni linja-autolla sinne matkoja et jonkin moinen kokemus löytyy Pietariin matkaamisesta ja siis vapaa-ajalla lasteni kanssa reissaan sinne. Tietysti kisat tuo onnen onkijoita kylän täyteen eli varovaisuuteen pyrkisin… Itse en Venäjällä ajamista pelkää, Viipuriin asti meno on melko rauhallista mut sit tahti hieman muuttuu, leveät tiet, väistä sivuun niin helpotat ohitusta kun ohi ne tulee annoit tietä tai et🤔😲😂.. Hauskoja Venäjän matka päiviä👍

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.