Caravan-lehti somessa

WelhoLift helpottaa liikuntarajoitteisen karavaanarin elämää

Varusteet

WelhoLift helpottaa liikuntarajoitteisen karavaanarin elämää

Sunnuntaina päättyneessä Turun Caravan Show -tapahtumassa huomiota herätti liikuntarajoitteisille kehitelty WelhoLift-nosturi. Sillä valjaissa istuva ihminen voidaan nostaa matkailuajoneuvon ulkopuolelta sisälle, ja liikkuminen onnistuu myös sisätiloissa.

– WelhoLift soveltuu useimpiin matkailuajoneuvoihin eikä vaadi muutoksia rakenteisiin. Lisäksi sitä voi käyttää esimerkiksi henkilöautossa, kotona ja harrastepaikassa, laitteen suunnitellut Ari Kekäläinen sanoo.

Käytännössä henkilönostin koostuu kiinnityspisteestä, joka ankkuroidaan ajoneuvon runkoon esimerkiksi asuintilan ulko-oven lähelle. WelhoLift asennetaan toimintakuntoon parissa minuutissa yhteen pinottavista komponenteista. Kääntyvät nivelet mahdollistavat liikkumisen monen metrin säteellä.

Liikkumista ohjaa joko avustaja tai nostettava itse. Tarjolla on monen kokoisia ja eri mallisia valjaita.

Turun messuilla laitteen esittelyyn osallistui keihäänheittäjä, kaksinkertainen paralympiamitalisti Marjaana Heikkinen.

Lisätietoja: Welholift.fi

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Varusteet

Y l ö s