Uudet autot ovat aiempaa energiatehokkaampia

Tammikuussa rekisteröitiin 12 742 uutta henkilöautoa, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuoden 2016 tammikuussa. Yllätys ei varmaankaan ole se, että uudet autot ovat aiempaa energiatehokkaampia.

Vuonna 2016 ensirekisteröityjen uusien henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat 120,6 g/km ja pakettiautojen 169,3 g/km. Henkilöautoilla päästöt ovat vähentyneet edellisvuodesta 2,4 prosenttia ja pakettiautoilla 4,6 prosenttia.

Tarjolla olevien automallien keskipäästöt ovat alentuneet merkittävästi, ja vähäpäästöisten autojen valikoima on kasvanut viime vuosien aikana. Hiilidioksidipäästöjen määrää ovat vähentäneet autonvalmistajia koskevat sitovat EU:n raja-arvot uusille henkilöautoille.

Käytettyjen matkailuautojen tuonti vähentynyt tarjonnan vähentyessä

Käytettynä maahantuotujen henkilöautojen hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna 187 g/km eli yli 50 prosenttia suuremmat kuin uutena ensirekisteröityjen autojen. Käytettynä maahantuotujen autojen keski-ikä on noin yhdeksän vuotta.

Käytettynä maahantuodut autot edustavat selvästi keskimääräistä suurempaa kokoluokkaa, sillä Suomessa yhdeksän vuotta sitten ensirekisteröityjen autojen keskipäästöt olivat huomattavasti alemmat, keskimäärin 163 g/km.

Käytettynä maahantuotujen autojen keskimääräiset CO2-päästöt ovat alentuneet yhdeksän viime vuoden aikana vain viisi prosenttia, vaikka autoveron ympäristöohjausta on kiristetty. Uusien autojen päästöt ovat laskeneet samaan aikaan yli 26 %.

Käytettyjen matkailuautojen tuonti on matkailuajoneuvokauppiaiden arvioiden mukaan vähentynyt, koska Keski-Euroopan hyvin vetäviltä matkailuautomarkkinoilta ei löydy helposti sellaisia autoja, joita kannattaisi tuoda Suomeen.

Katumaasturit yhä suositumpia

Katumaasturien suosio jatkoi vuonna 2016 kasvuaan. Viime vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista 22,5 % oli katumaastureita. Vuonna 2015 vastaava osuus oli hieman alle 20 %. Erityisesti keskikokoisten katumaasturien kysyntä on kasvanut. Suhteellisesti myös suurimman kokoluokan katumaasturien kysyntä on viime vuonna kasvanut selvästi.

Tämä kehitys tarkoittaa sitä, että muutaman vuoden päästä tarjolla on nykyistä enemmän käytettyjä SUV-malleja matkailuvaunuja vetämään.

A- ja B-segmentin autojen osuus ensirekisteröinneistä on hieman vähentynyt. Vähenemän taustalla on osittain vuoden 2015 romutuspalkkiokokeilu, jonka yhteydessä kuluttajat hankkivat erityisesti pienikokoisia autoja.

Dieselmoottoristen autojen osuus uusien henkilöautojen ensirekisteröinneistä on ollut vuotta 2014 lukuun ottamatta laskeva. Viime vuonna dieseleiden suosion laskuun vaikutti varmaankin Volkswagen-skandaali. Sähkö ja muut vaihtoehtoiset käyttövoimat eivät ole ainakaan vielä kovin varteenotettavia vaihtoehtoja, sillä niiden osuus oli viime vuoden rekisteröinneistä vain reilu prosentti.