Caravan-lehti somessa

Rengasratsiassa jätetään tällä kertaa renkaiden kuntotutkimukset väliin

Rengasratsia käynnissä syyskuussa.

Liikenne

Rengasratsiassa jätetään tällä kertaa renkaiden kuntotutkimukset väliin

Autoilijat ovat tottuneet vuosikaudet syyskuussa siihen, että poliisi ohjaa heidät tieltä sivuun ja valkohaalariset rengasalan ammattilaiset tarkastavat auton renkaiden kunnon. Koronaviruksesta johtuvat poikkeustoimet vaikuttavat myös Rengasratsia-turvallisuuskampanjaan.

Autonrengasliitto järjestää Rengasratsia-rengasturvallisuuskampanjan yhdessä Liikenneturvan ja poliisin kanssa koronaviruksen vuoksi tänä syksynä vain tiedotuskampanjana viikolla 37 (alkaen 7.9.).

Koronaviruksen uusi aalto uhkaa nostaa Suomessakin päätään. Sen ehkäiseminen vaatii liikenteestä tuttuja turvavälejä ihmisten kesken. Totesimmekin vastuullisimmaksi ratkaisuksi sen, että tänä vuonna tien päällä pysäytysten avulla tehtävä tutkimustyö korvataan rengastiedon jakamisella, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo tiedotteessa.

Poliisi omalta osaltaan kiinnittää huomiota renkaisiin ympäri vuoden. Tämän vuoden Rengasratsiassa poliisi valvoo tehostetusti renkaiden kuntoa tien päällä muun partioinnin ohessa.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta on huomannut, että huonokuntoiset renkaat kulkevat tavallisesti käsi kädessä ajoneuvon muiden turvallisuuspuutteiden kanssa. Tieliikennelain mukaan henkilö- ja pakettiauton renkaiden pääurien on oltava vähintään 1,6 millimetriä syvät, mutta sadekelillä jo alle 4 mm urat alkavat heikentää auton ajo-ominaisuuksia merkittävästi.

Haluamme neuvoa, ja pienestä huomaamattomuudesta voi selvitä huomautuksella. Jos sen sijaan useampi rengas on selvästi alle lain mukaisen minimin, kyllä siitä silloin muistetaan liikennevirhemaksulla, Ihalainen sanoo.

Poliisi näkee työssään myös sen, mihin huonokuntoiset renkaat pahimmillaan johtavat. Vuodesta 2000 lähtien vuosittain keskimäärin 29 kuolonkolarissa kolarin aiheuttajalla on ollut autossaan huonokuntoiset renkaat. Kun syksyn sadekelit lähestyvät, renkaiden pito nousee entistä suurempaan arvoon.

Lähde: Autorengasliitto

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Liikenne

Y l ö s