Matkailuautosta saa myös mobiilin poliisiaseman

Ruotsissa matkailuautoon rakennettu poliisiasema ei ole ihan harvinaisuus. Esimerkiksi Filipstadissa Ruotsissa paikallinen poliisi pääsi viikonloppuna esittelemään joulumarkkinoille tulleelle uteliaalle väelle uutta matkailuautoaan, joka toimii mobiilina poliisiasemana.

Värmlannin läänin alueella liikkuvalla poliisiasemalla tulee olemaan varmasti monenlaista tehtävää. Niin alussa kuitenkin sen kanssa vielä ollaan, että ei ole täysin selvää mihin kaikkeen ja miten uutta ajoneuvoa siellä tullaan hyödyntämään.

Sen paikallinen poliisi on jo kertonut, että mobiili poliisiasema tullaan näkemään esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa asiakaspalvelupisteenä. Matkailuautosta poliisi itse saa myös hyvän tukikohdan erilaisiin kenttätehtäviin kuten kadonneiden henkilöiden etsintöihin. Ainakaan alkuvaiheessa matkailuautossa ei vielä pysty esimerkiksi hakemaan passia, vaikka verkkopalveluiden käyttö ei kansalaisella sujuisi.

Harvaanasutussa Suomessa on monta paikkakuntaa, josta poliisiasema on lakkautettu ja asemalle on jo kohtuuttoman pitkä matka. Mobiilin poliisiaseman yleistyminen voisi tuoda edes pientä helpotusta tilanteeseen joillakin paikkakunnilla.

Keskustelu

  1. Kuvat myös sisältä olisi olleet kivat. Artikkeli jäi vähän ohueksi.

    Kommentoitu 0 kertaa

  2. […] 👉 Ajatus tästä tuli, kun luin poliisi-juttua Caravan-lehden vanhasta (11.12.2019) uutisesta TÄÄLLÄ. […]

    Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.