BestCamp.com johtaa varaussivustojen esiinmarssia – myös Leirintäoppaan kautta voi varata jatkossa leirintäpaikkoja

Erilaisia varausalustoja on Suomessa jo puolenkymmentä. BestCamp.com aikoo tänä vuonna triplata listaamiensa leirintäalueiden määrän.

Erilaisten leirintävarausalustojen määrä on lisääntynyt radikaalisti parissa vuodessa. Nyt karavaanareiden ja leirintäalueiden suosiosta kisaa puolenkymmentä sivustoa ja sovellusta Suomesta ja ulkomailta. Kaiken kaikkiaan leirintämatkailu laahaa kuitenkin selvästi jäljessä alan muihin sektoreihin kuten hotelleihin nähden.

– Uusia toimintatapojen omaksuminen on viivästynyt sekä kuluttajilla että leirintäalueilla, koska sopivia alustoja ei ole ollut tarjolla, sanoo BestCamp.comin liiketoimintajohtaja Riikka Keppola.

– Toisaalta monia alueita myös pyörittää vielä iäkkäämpi polvi, joille asia on uusi. Jatkossakaan kaikki eivät varaa leirintäpaikkaa netissä, mutta sekin vaihtoehto pitää olla.

Keppola työskenteli kymmenisen vuotta matkailualan tunnetuimpiin varaussivustoihin lukeutuvan Booking.comin Suomen toimistossa, joka avattiin 11 vuotta sitten.

– Käymme nyt leirintäalueiden kanssa samoja keskusteluita kuin silloin aloittaessani hostelli- ja bed and breakfast -toimijoiden kanssa.

Suomen suurimman matkailuajoneuvokauppiaan Best-Caravan Oy:n tytäryhtiö BestPark Oy pyörittää paitsi matkaparkkiketjua myös yleistä varausalustaa, jonka parissa Keppola on työskennellyt reilun vuoden.

Nyt mukana nelisenkymmentä aluetta

BestCamp.com lanseerattiin juhannuksen alla 2021, joten ensimmäinen sesonki jäi hiukan vajaaksi.– Pilotti 32 alueen voimin tuotti kuitenkin meille arvokasta palautetta kehitystyöhön ja todisti digitalisaation tarpeen todelliseksi. Varauksia tehtiin yllättävän hyvin, Keppola sanoo.

Myös tänä vuonna sivusto on löydetty.– Toukokuu on selvästi sitä aikaa, kun ihmiset alkavat vertailla ja varailla paikkoja, vaikka alueet eivät olisi edes auki. Sikäli näyttää siis hyvältä.

Nyt alueita on mukana nelisenkymmentä, mutta tänä vuonna yritys aikoo kolminkertaistaa määrän. SF-Caravanin jäsenyhdistysten alueita on puolenkymmentä.

– BestCamp.comin erottaa muista sivustoista se, että fokus on automatkailijoissa. Sivustolla ei vielä voi varata mökkejä tai telttapaikkoja.

Leirintäoppaaseen varausmahdollisuus

Erityisen innoissaan Keppola on yhteistyösopimuksesta SF-Caravan ry:n kanssa. Sen myötä Leirintäoppaaseen tulee varausmahdollisuus BestCamp.comin kautta niille alueille, jotka sellaisen tietojensa yhteyteen haluavat.

– Jokaisen suomalaisen karavaanarin tärkein resurssi on Leirintäopas, niin jos sitä pystyy hyödyntämään varaamisessa, niin sehän on todella iso juttu.

Keppolaa ei häiritse kilpailijoiden ilmestyminen samoille apajille kilpailemaan karavaanareiden suosiosta.

– Jotta leirintämatkailu saadaan digitalisoitua, tarvitaan monta eri toimijaa levittämään samaa viestiä. Siten asia edistyy. Mutta meillä on paras käsitys Suomen toimijoista ja markkinasta, joten varmasti kotimaisuus on kilpailuvaltti.

Lue muitakin varausalustoja käsittelevä laajempi uutinen Caravan-lehden uusimmasta numerosta (4/2022). Aihetta on käsitelty myös pääkirjoituksessa.