Concorde Centurion – tällainen on Lahden Caravan 2022:n kallein ajoneuvo

Best-Caravanin uusien matkailuautojen tarjonnasta löytyvä Concorde Centurion vaihtaa omistajaa 757 000 eurolla, joten tämä Caravan 2022:ssa esillä oleva maantieristeilijä lienee kallein Suomessa koskaan myynnissä ollut uusi matkailuauto.

Centurionit tehdään tilauksesta asiakkaiden toiveiden mukaisiksi, ja maantieristeilijöillä on pitkät toimitusajat – nyt Suomeen tullut autokin oli tilauksessa monta vuotta.

Neljä vuotta sitten Lahden Caravan 2018:ssa oli esillä Saksasta käymässä ollut Concorden Centurion 1165 GSI. Auto maksoi silloin lisävarusteltuna 730 000 euroa, ja jo silloin oli tiedossa, että Best-Caravan tilaisi vastaavan auton myös myyntiin. Tämä auto saapui Suomeen vihdoin syyskuun alussa, ja autosta muodostunee yksi Caravan 2022:n katsotuin ajoneuvo.

Suomeen tullut Concorde Centurion on täsmälleen sama 1165 GSI -malli, joka teki aikoinaan visiitin Lahteen. Nykyisin mallin perushinta on noin 735 000 euroa, mutta lisävarustelu nostaa hinnan 757 000 euroon. Concorden suurimpien Centurion 1200 -mallien kohdalla perushintataso on jo 815 000 euroa.

Hulppeita maantieristeilijöitä valmistavan saksalaisen Concorden Centurion-huippumallisarjan huipulla on neljä 12-metristä 1200-mallia. Niiden alapuolella on seitsemän 9,99–11,7-metristä mallia. Vain muutamasta mallista puuttuu autotalli ja slideout-erkkeri.

2,5 metriä leveän ja 3,9 metriä korkean auton takatalliin mahtuu Smart. Alumiinipeltisessä tallissa on muun muassa ajorampit, lattiakiskot ja vinssi.

Talli kaupunkiautolle

Valtaosa Centurion-malleista rakennetaan Mercedes-Benzin Actros-alustalle. Actrosin perusmoottori on 395-hevosvoimainen 10,7 litran rivikuutonen. Suomeen tulleessa Centurionissa on 12,8-litrainen moottori, jonka teho on 476 hevosvoimaa ja huippuvääntö muhkeat 2 300 newtonmetriä. Moottorin lisähinta on noin 21 000 euroa, 500 litran dieseltankin mitättömät 550 euroa.

Vaalea nappanahkaverhoilu ja tummat puupinnat synnyttävät arvokkaan vaikutelman. Slideout-osassa on muhkeat nappanahkaiset laiskanlinnat.

Centurion 1200 oli ensimmäinen Concorde, mihin sai levityksen. Kuljettajan puolelle oleva slideout levittää lattiaa olohuoneen ja keittiön kohdalla 50 senttiä. Auton turvajärjestelmät estävät ajamisen, kun slideout on ulkona. Auton hintaluokan mukaisesti ulokkeiden luvataan toimivan erilaisissa lämpötiloissa ja olevan yhtä lämpimiä kuin kiinteät tilat.

Takatallissa on alumiiniset kiskot ja vinssi, joiden avulla Smartin kokoinen pikkuauto saadaan helposti kyytiin. 1200-mallien kokonaismassa on 22 tonnia, muiden Actros-mallien 18 tonnia. Mallivuodelle 2023 esitellyn Centurion 1200 GST:n talliin mahtuu jopa Mini Cooper.

Lähes puoli metriä korkeassa välipohjassa on tilaa tavaroille ja tekniikalle. 120 litran kaasusäiliön yläpuolella on asunto-osan akkuja. Raikasvesisäiliö on 470 litraa ja vessan jätetankki 300 litraa.