Daihatsu esitteli jo Tokyo Motor Show´n konseptimalleja

Jos amerikkalaisissa autotapahtumissa huomio on usein isoissa autoissa, Japanissa hämmentävän pienet autot ovat usein inspiroivimpia.

Kahden viikon päästä käynnistyvä Tokyo Motor Show tarjoilee taas vakavasti otettavia uutuuksia mutta myös villiä idän visiointia.

Yhtenä ensimmäisistä Daihatsu on jo tullut julkisuuteen useilla konsepteilla. Niitä ei ole mietitty ja valmistettu vielä valmiiksi asti, mutta idea kyllä käy jo hyvin selväksi.

Yksi tällaisista vain vaivoin pienen kokonsa puolesta Japanin teille sallittavasta autokonseptista on Daihatsun WakuWaku-malli.

Ulkomitat antavat ymmärtää, että moiseen autoon ei mahdu mitään, mutta hyvällä suunnittelulla sisätilat tarjoavat lähes oikean auton tuntumaa.

Retkeilystä pitäville ulkoilmaihmisille suunnatulla WakuWakulla on pituutta vaivaiset 3395 millimetriä.

 

TsumuTsumu-nimisessä mallissa on kovin vähän tilaa kuormalle, mutta autossa on kuriositeettina oma drone ja sille laskeutumispaikka katolla. Tälle on varmaankin mietitty joku kohderyhmä, mutta se jää vielä hieman hämäräksi.

 

TsumuTsumuun olisi huonojalkaisenkin helppo kavuta.
Kolmas Daihatsun konseptimalleista on WaiWai-niminen liukuovilla varustettu tila-auto, joka on myös oikeasti monikäyttöauto. Pituutta konseptiautolla on 4,2 metriä.