Forssan harrasteajoneuvotapahtuma kiinnosti noin 22 000 kävijää

Pick-Nick on Pohjoismaiden suurimpia yksipäiväisiä harrasteajoneuvotapahtumia.

Elokuun ensimmäisenä sunnuntaina Forssan Pilvenmäen raviradalla järjestettiin perinteeksi tullut harrasteautotapahtuma jo 37. kerran. Tapahtuman järjestää Street Machine Club Forssa ry.

Näyttelyalueella nähtiin noin 2 300 toinen toistaan hienompaa harrasteautoa, moottoripyörää ja mopoa. Vanhat matkailuvaunut ja -autot olivat myös näyttävästi edustettuina. Tapahtumassa palkitaan luokkiensa parhaat ajoneuvot. Osa vierasta pukeutuu autonsa tyylin mukaisesti.

Kaikkiaan kävijöitä oli tällä kertaa noin 22 000. Forssan Pick-Nick onkin yksi Pohjoismaiden suurimmista yksipäiväisistä harrasteajoneuvotapahtumista.

Tapahtumaan tullakseen ei tarvitse omistaa harrasteajoneuvoa, sillä parkkitilaa on varattu reilusti vaikkapa matkailuautoille. Henkilömaksuja ei ole, mutta parkkilippu kustantaa 10 euroa.

Myös matkailuvaunut ja -autot olivat näyttävästi edustettuina tapahtumassa.

Alueelta löytyy perinteisesti myös suuri kirpputorialue (romutori), jossa myyjiä oli nyt yli 300. Siellä huomasi, että matkailuajoneuvoista on moneksi. Kirpparilla auto tai vaunu toimii myyjän tukikohtana ja kuljetusjuhtana.

Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle ja siellä vallitsee iloinen ja rento tunnelma. Monet perheet olivat varanneet piknik-korit ja -huovat mukaan, mutta jos omat eväät jäivät kotiin, tarjolla oli tuhdisti purtavaa useasta kojusta.

Pick-Nick vetää väkeä myös maamme rajojen ulkopuolelta. Rekisterikilpien perusteella liikkeellä oli tänä vuonna muun muassa virolaisia, saksalaisia ja venäläisiä.

Teksti ja kuvat: Kata Jurvanen