Helsinki-Vantaan lentokentän viereen avautuu matkaparkki

Pääkaupunkiseudun matkaparkkien tarjonta paranee – GoParking avaa Matkaparkki Helsinki Airportin karavaanareiden käyttöön.

Nelisen vuotta sitten perustetulla GoParking Oy:llä oli jo alkuvuosinaan Tuusulassa parkki, jonne myös karavaanareita löysi tiensä. Se paikka kävi kuitenkin pieneksi. Noin 2,5 vuotta sitten GoParking Oy siirtyi pyörittämään lentoparkkia Vantaalle Kauppakeskus Jumboon.

Jumbossa tilojen korkeus on rajoittanut toimintaa eikä siellä oleviin GoParkingin tiloihin mahdu matkailuajoneuvoja.

Pääkaupunkiseudulla on kuitenkin karavaanareilla tarvetta matkaparkeille, joten GoParking hankki runsaat 1,5 vuotta sitten uuden paikan. Perjantaina 16. elokuuta avattava Matkaparkki Helsinki Airport on Tuusulan kunnan puolella, mutta aivan Helsinki-Vantaan läheisyydessä.

Paikalle vain ennakkovarauksella

GoParking odottaa uuden matkaparkin käyttäjäksi muun muassa sellaisia karavaanareita, jotka eivät esimerkiksi halua ajaa Helsingin keskustaan, vaan siirtyvät sinne mieluummin lentokentän lähijunalla. Mutta myös sellaisia karavaanareita, joiden ajomatka jatkuu lentomatkalla. GoParkingin viisi maksullista minibussia ajaa vuorokauden ympäri matkaparkin, Jumbon ja lentokentän reiteillä.

Palveluja ei paikalla alkuvaiheessa juuri ole. Valttina on sijainti – jos ei anna lentomelun häiritä. Ympärivuotisesti auki oleva matkaparkki tarjoaa myös turvallisen paikan yöpyä: alue on aidattu ja jatkuvasti valvottu. Paikalle tullaan vain ennakkovarauksella. Portin avauskoodin saa nettivarausta tehdessä automaattisesti sähköpostilla.

Samassa tilassa toimii GoParkingin vuokralaisena Suomen Matkailuautovuokraus. Paikassa on kapasiteettisyistä myös henkilöautoja lentoparkkeerauksessa, koska Jumbon lentoparkki on melkein koko ajan täynnä.

Jos Matkaparkki Helsinki Airportista tulee karavaanareiden keskuudessa suosittu, alue mahdollisesti rajataan tulevaisuudessa pelkästään matkailuajoneuvojen matkaparkkikäyttöön.

Sammonmäki, lentokoneiden katselupaikka.
Matkaparkki Helsinki Airport sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä suositulta lentokoneiden spottauspaikalta, Sammonmäeltä. Kallion päältä avautuu näkymä suoraan kiitotie 1:lle. Tulevaisuudessa kallio louhitaan pois suunnitteilla olevan Kehä IV -tien linjauksen tieltä.