Liittokokous nuijittiin läpi hyvässä hengessä – aktiiveille jaettiin tunnustusta

SF-Caravanin kohentunut talous takasi hyvähenkisen liittokokouksen. Hallitukseen nousi uusi jäsen.

Talous nousi tuttuun tapaan keskeiseksi puheenaiheeksi lauantaina Seinäjoella järjestetyssä SF-Caravan ry:n sääntömääräisessä liittokokouksessa. Kohentunut tilanne niin liiton taloudessa kuin alalla yleensä pitivät kuitenkin tunnelman myönteisenä.

Liittokokous järjestettiin Seinäjoen Törnävä-salissa.

Kokouksessa läpikäydyn toimintakertomuksen mukaan SF-Caravanin taloudellinen ylijäämä vuonna 2017 oli noin 132 000 euroa. Liiton omistama, muun muassa Caravan-lehteä kustantava SFC-Markkinointi Oy puolestaan tuotti voittoa yli 84 000 euroa. Konsernin kohentuneen talouden myötä liittokokous päätti pitää jäsenmaksun ennallaan vuodelle 2019.

Hienoista kritiikkiä jäsenyhdistykset esittivät liittyen esimerkiksi liittohallituksen kokousten sekä liiton järjestämien koulutusten sijaintiin ja kustannuksiin. Varsinaisia kiistaa tai laajaa keskustelua aiheuttaneita aiheita kokouksessa ei kuitenkaan noussut tällä kertaa esille.

Tunnustusta aktiiveille

Liittokokouksessa jaettiin tunnustusta useille aktiivisille toimijoille. Taiteilija Kimmo Koskivaaran suunnitteleman SF-Caravanin elämäntyöpalkinnon eli Henget-reliefin numerolla 16 sai Juha Hämäläinen ja numerolla 17 Markku Vänskä.

Jiri Kattelus (vas.), Minna Joensuu ja Timo Tarvainen valittiin kolmivuotiselle kaudelle liittohallitukseen.

Liiton hopeiset ansiomerkit myönnettiin Ahti Kuikalle, Esa Pussiselle ja Timo Tarvaiselle.

Liiton kunniapuheenjohtajan arvonimi myönnettiin Seppo Pietiläiselle ja Eero Ollilalle. Kunniajäseniksi nimitettiin Anssi Siukosaari, Reijo Numminen, Hannu Salminen, Martti Aula, Tuula Nieminen, Pentti Äijö sekä Ilpo Tolvas.

Liittokokous huipentui vaaliin, jossa Jiri Kattelus (224 ääntä) nousi hallitukseen uutena jäsenenä vuodenvaihteesta sivuun jättäytyvän Ahti Kuikan tilalle. Jatkokaudelle ylsivät Timo Tarvainen (167 ääntä) ja Minna Joensuu (165 ääntä). Muut ehdokkaat olivat Juha Rinne (39 ääntä) ja Ari Kettunen (32 ääntä).

Liiton sääntöjä uudistettiin muun muassa liittohallituksen puheenjohtajan ja jäsenten toimikauden osalta. Jatkossa näiden kolmivuotinen toimikausi alkaa heti valinnan suorittaneen liittokokouksen päättyessä, eikä seuraavan kalenterivuoden alusta.

Seinäjoen leirintäalueella järjestetyille liittokokoustreffeille osallistui noin 250 vaunu- ja autokuntaa. Vuoden 2019 liittokokous järjestetään Järvenpäässä.

Laajempi kokousraportti julkaistaan seuraavassa Caravan-lehdessä. Lue myös SF-Caravanin tiedote kokouksesta.