Portugali haluaa vapaaparkissa porsastelevat karavaanarit kuriin

Espanjan ohella nyt myös Portugali on kyllästynyt huonosti käyttäytyviin karavaanareihin.

Pyreneiden niemimaalta kantautuu enenevissä määrin uutisia matkailuajoneuvoille kohdistetuista kielloista ja rajoituksista. Tuoreeltaan portugalilainen Silvesin pikkukaupunki kielsi matkailuajoneuvojen asettumisen yöksi kaduillensa, ja niiden lisäksi kielto koskee myös esimerkiksi kaikkia julkisia paikkoja tuhannen metrin etäisyydellä rantaviivasta.

Päätöksessä sanktioidaan myös leiriytyminen ja jätevesien laskeminen julkisille alueille. Kieltojen rikkomisesta seuraa 100-150 euron sakko.

Algarven maakunnassa Etelä-Portugalissa sijaitsevan päätöksen perusteiksi mainitaan muun muassa leirintämatkailun muuttunut luonne. Paikallisten mielestä harrastajamäärien kasvu on lisännyt ikäviä lieveilmiöitä kuten ympäristön turmelua, eikä luontoa kunnioiteta kuten aiemmin.

Siivosti käyttäytyvät tervetulleita

Algarvessa talvensa viettää yli 150 000 matkailuauto- tai -vaunukuntaa vuosittain, ja yksin Silvesissä vieraili matkailuajoneuvoja 40-50 000 vuonna 2012.

Silvesin pormestari Rosa Cristina Gonçalves da Palma kuitenkin korostaa, että kaupunki toivottaa kaikki asiallisesti käyttäytyvät ja leirintäalueille asettuvat karavaanarit jatkossakin tervetulleiksi.

Lähde: Autocamper-info.dk -sivusto

Silvesin päätöksen käännös.