Pysäköintialueilla kolhiminen tulee yllättävän kalliiksi

Vakuutusyhtiöt maksoivat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta korvauksia 44 746:sta pysäköintialueella sattuneesta vahingosta vuonna 2019. Se on 45 prosenttia kaikista vuoden aikana korvatuista liikennevahingoista.

– Henkilöautojen koot ovat olleet kasvamaan päin viime vuosikymmeninä, mikä voi vaikeuttaa parkkiruutuun osumista tai oman auton ulottuvuuksien hahmottamista. Peltikolareiden riski on tietysti sitä suurempi, mitä enemmän on liikennettä: esimerkiksi arki-iltapäivisin kauppojen parkkipaikoilla riittää vilskettä ja kesän edetessä liikenne lisääntyy matkakohteissa ja maanteiden taukopaikoilla, sanoo tiedotteessa LähiTapiolan autopalveluista ja liikenneturvallisuudesta vastaava johtaja Tapani Alaviiri.

Pysäköintialueilla sattuvia peltikolareita ja muita vahinkoja korvataan lakisääteisen liikennevakuutuksen lisäksi ajoneuvon vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta. Näin ollen niitä sattuu vuosittain paljon enemmän kuin Onnettomuustietoinstituutin raportoimat noin 45 000 kappaletta. Monet kolhut eivät myöskään päädy tilastoihin, jos niitä ei korjauteta hyödyntäen vakuutuskorvauksia.

– Harmittomalta näyttävän kolhun korjauskustannukset voivat nousta yllättävän suureksi, jos peltiä pitää oikoa ja esimerkiksi erikoismaalipintaa tai tekniikkaa uusia. Tyypillinen korvaamamme auton pysäköintivahinko maksaa noin tuhat euroa.

Vahinkoja pysäköintialueilla sattuu varsin tasaisesti ympäri vuoden, mutta niissä on pientä painottumista kesä–elokuulle.

Keinoja kolhuilta välttymiseen pysäköintialueilla

  • Vältä peruuttamista, jos mahdollista. Noin puolet pysäköintialueiden liikennevahingoista sattuu peruuttaessa.
  • Muista väistämissäännöt. Parkkiruudusta liikkeelle lähtevällä tai pysäköintialueelta muun liikenteen sekaan liittyvällä on väistämisvelvollisuus. Parkkialueen ajoväylillä oikealta tuleva ajaa perussäännön mukaan ensin, ellei väistämisvelvollisuutta ole ohjattu toisin liikennemerkeillä.
  • Katso rauhassa ympärille. Lähtiessä liikennetilanteen kehittymistä voi ennakoida jo autolle saapuessa. Onko muita lähdössä liikkeelle tai tulossa parkkialueelle?
  • Pysäköi auto loitommas. Muutamia kymmeniä metrejä enemmän kävelemällä voi säästää vaikeaan pysäköintiin kuluvan ajan.
  • Säädä auton peilit ja hyödynnä turvateknologiaa. Onhan auton tausta- ja sivupeilit säädetty juuri kuljettajalle sopiviksi? Peruutuskameraan tai pysäköintitutkaan, on hyvä tutustua ennalta, jotta sitä osaa hyödyntää.
  • Pyydä apua, jos et kuljettajan paikalta näe muuta liikennettä esimerkiksi kulman takia. Toinen henkilö voi puheen ja käsimerkkien avulla auttaa tilanteessa.

Lähde: LähiTapiola