Maantietunnelit ovat nyt saaneet käyttöönottoluvan, joten Lahden eteläinen kehätie avataan 8.12.2020. Kehätien liikenteelle otto tapahtuu hiljaisen liikenteen aikaan, ja kokonaisuudessaan kehätie on liikenteellä aamuruuhkaan mennessä.
Kehätien avaamispäivämäärä varmistui, kun Liikenne- ja viestintävirasto Traficom antoi käyttöönottopäätöksen Liipolan ja Patomäen maantietunneleista. Syksyn 2020 aikana Liipolan ja Patomäen maantietunneleissa on tehty teknisten järjestelmien hyväksyntätestaukset ja järjestetty neljät pelastusharjoitukset.
Kehätie valmistuu luvatusti joulukuussa 2020, joka alittaa hankkeen toteutuspäätöksen mukaisen tavoiteaikataulun noin vuodella.
– Uusi kehätie liittyy molemmista päistään vilkkaasti liikennöidyille moottori- ja moottoriliikenneteille. Kaikilla tähän saakka avatuilla kehätien rakentamiseen liittyvillä kaduilla on ollut avaamishetkellä useiden autojen jono odottamassa avaamista. Kehätiellä se ei onnistu, sillä kehätien päät ovat moottoritietä eikä moottoritielle saa pysäyttää jonottamaan turvallisuuden vuoksi. Kehätiehen ehtii kyllä tutustumaan sen ensimmäisenä aukiolopäivänä myös päivän valjettua, muistuttaa projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastolta.
Kehätien nopeusrajoitus kaksikaistaisella osuudella Hollolan Soramäen ja Okeroisten välillä on 100 km/h ja nelikaistaisella osuudella Okeroisten ja valtatiehen 4 yhdistyvän Kujalan eritasoliittymän välillä 80 km/h. Liikenteelle auetessa Soramäen ja Okeroisten välillä on 80 km/h rajoitus, joka nousee 100 km/h keväällä talvinopeusrajoituksen päättyessä. 13 kilometriä pitkälle kehätielle yhdistyvät Soramäen, Nostavan, Okeroisten, Nikulan, Launeen ja Kujalan eritasoliittymät.
Valtatie 12 -nimitys siirtyy tien avaamisen myötä vanhalta valtatien linjalta uudelle kehätielle. Samalla vanha valtatie ja alempaa maantieverkostoa on siirtynyt ja siirtyy Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan omistukseen.
Lähde: Väylävirasto