Mikä ihmeen Etrusco?

Italialaisen Etruscon tunnuksen outo kirjoitusasu Etrvsco viittaa merkin kotimaisemissa antiikin aikana eläneisiin etruskeihin.

Tuorein Suomeen rantautunut matkailuajoneuvovalmistaja on italialainen Etrusco, joka lienee Erwin Hymer -konsernin tuorein merkki. Etruscon maahantuojana ja myyjänä toimii hausjärveläinen Freedom Factory.

Euroopan suurin matkailuajoneuvovalmistaja Erwin Hymer Group perusti vuonna 2005 Dethleffsin alabrändiksi Sunlightin, ja Hymerin ”halpismalliksi” tuli noin vuotta myöhemmin Carado. Caradon ja Sunlightin tuotanto alkoi samaan aikaan uudella Capronin matkailuajoneuvotehtaalla.

Vuosien varrella molemmat merkit ovat menettäneet halpisimagonsa ja itsenäistyneet niin, että niillä on täysin omat organisaationsa myynnissä, markkinoinnissa ja muussa hallinnossa.

Vuosien saatossa myös samalla linjalla valmistettavien merkkien ajoneuvotarjonta on laajentunut kattamaan koko matkailuautosegmentin retkeilyautoista täysintegroituihin. Molemmilla merkeillä oli jossakin vaiheessa myös matkailuvaunuja, mutta nyt ne keskittyvät vain matkailuautoihin.

Duosta tuli trio

Erwin Hymer Groupin premium-merkkeihin lukeutuva Laika on jäänyt Suomessa melko pienelle näkyvyydelle, ja sen tuontijaksot melko lyhyiksi. Edellisen kerran Laikan matkailuautoilla oli Suomi-hinnasto mallivuodelle 2013.

Laika liittyy Etruscoon sillä tavalla, että Etrusco perustettiin vuonna 2016 Laikan ”kakkosmerkiksi”. Vaikka Etruscot valmistetaan Italian Toscanassa samoissa maisemissa Laikan kanssa, niin Etruscolla on erittäin suuri sukulaissuhde Caradon ja Sunligtin kanssa. Myös Etruscon jälkimarkkinoinnin hoitaa Saksan Bad Waldseessa toimiva Hymerin jälkimarkkinointiyksikkö.

Caradon ja Sunlightin mallistot ovat hintoja myöten identtiset – erot löytyvät ulko- ja sisäilmeestä. Nyt duo on täydentynyt trioksi, sillä Etruscon mallitarjonta on hintoja myöten identtinen Capronissa valmistettavien Caradon ja Sunlightin kanssa.

Etrvsco? Ei, vaan Etrusco taiteellisesti kirjoitettuna.

Yhdellä Euroopan moderneimmista matkailuajoneuvojen tuotantolaitoksesta valmistettavan Etruscon nimi keksittiin siitä, että kyseistä tuotantolaitosta rakennettaessa sen läheisyydestä löydettiin poikkeuksellisen edistyksellisen ja kekseliään muinaisen etruskikansan vanhoja asuinsijoja.

Nimi on sinänsä ymmärrettävä, mutta turhaa sekavuutta on synnytetty sillä, että merkin tunnuksessa se kirjoitetaan Etrvsco. Peruste tälle löytyy siitä, että U-kirjain on korvattu historiallisella U:lla.

Minkälainen on Etruscon puoli-integroitu T 7300 SB -malli (artikkelikuvassa), selviää kesäkuussa ilmestyvän Caravan-lehden numeron 4/2021 koeajosta.

Keskustelu

  1. Anu Salovaara

    Hei! Tämä väite ei aivan pidä paikkaansa: ”Etruscon mallitarjonta on hintoja myöten identtinen Capronissa valmistettavien Caradon ja Sunlightin kanssa.” Merkkien kotisivuilta ja esitteistä selviää hyvin, etteivät mallistot ole aivan yhtenevät tarjolla olevien pohjaratkaisujen osalta. Muutoin teksti kuvaa hyvin Etruscoa sekä sen suhdetta sisarmerkkeihinsä: ne ovat edullisia ensiostajan matkailuautoja, joista Etrusco valmistetaan Italian Toskanassa, ja saksalainen työnjälki varmistetaan käyttämällä samaa Hymer-konserniin kuuluvaa Capronin tuotantoalustaa, johon myös Carado ja Sunlight perustuvat. Kaikki ovat vuosien varrella ansainneet hyvän maineen laadukkaasti rakennettuina autoina. Odotan innolla raporttianne koeajosta. Ehkä siinä tulee esiin myös tekijöitä, ainakin ulkoisia, jotka erottavat Etruscon Sunlightista ja Caradosta.

    Kommentoitu 0 kertaa

    1. Veli-Matti Jalovaara

      Kiitos tarkennuksesta sen suhteen, että Etruscolla ei ole ihan kaikkia niitä pohjaratkaisuja, jotka löytyvät Caradolta ja Sunlightilta. Tiedot hinnastojen rinnakkaisuudesta perustuvat maahantuojalta saatuihin tietoihin, eivät hinnastojen vertailemiseen, sillä Etruscon Suomi-hinnastoa ei ole ollut vielä käytössä. Näiden tietojen oikeellisuus tai virheellisyys selviävät varmasti ennen koeajon kirjoittamista.
      – Pekka Virtanen

      Kommentoitu 0 kertaa

Kommentointi on suljettu.