Himos-Yhtiöt oy:llä oli hiihtokeskuksessa matkailuajoneuvoilijoille länsirinteillä tarjottavaan alueeseen liittyvä ongelma, johon yritys lähti etsimään omiin tarpeisiinsa soveltuvaa ratkaisua digitalisaatiosta.
– Totesimme kartoituksen jälkeen olevamme palveluntarpeemme kanssa tyhjän päällä: kukaan suomalainen toimija ei vielä tuottanut kaipaamiamme ratkaisuja, eikä niitä vaikuttanut olevan missään myöskään käytössä, sanoo tiedotteessa Himos-Yhtiöiden liiketoimintajohtaja Jouni Ojala.
Himos-Yhtiöiden aloitteesta käynnistyi yhteistyö langatonta teknologiaa kehittävän tamperelaisen IGL-Technologies oy:n kanssa. Vuonna 2009 perustetun IGL:n aiemmin kehittämiä tuotteita ovat muun muassa eParking-mobiilisovellus sekä etäohjattava auton lämmitystolppa, eTolppa.
– Vaunualueemme ei ole tähän saakka voinut toimia meidän operoimanamme ympäri vuoden, sillä kesäaikaan vastaanottopalvelussa ei ole ollut henkilökuntaa. Talviaikaan puolestaan sähkön kiinteä hinnoittelu on ollut ongelmallista, sillä vaunujen lämmittäminen lisää sähkönkulutusta huomattavasti. Tarpeisiimme räätälöity digitaalinen palvelu ratkaisee molemmat haasteet, Ojala toteaa.
IGL:n eCaravan-niminen itsepalvelujärjestelmä mahdollistaa laskutuksen varatusta paikasta sekä sähköstä toteutuneen käytön perusteella kilowattituntien mukaan. Myös caravan-alueen huolto- ja palvelurakennusten älylukkojen sekä etäohjattavien puomien käyttö on integroitu verkkosivupohjaiseen järjestelmään.
– Kehitimme järjestelmän itsenäiseksi tuotteeksi, jotta sen käyttöliittymä pysyisi riittävän yksinkertaisena. Tavoitteemme on, että tämän pilottiprojektin jälkeen eCaravan-järjestelmän voisi skaalata toimimaan alustana myös muissa matkailun konteksteissa, kuten vierasvenesatamissa, IGL-Technologies oy:n teknologiajohtaja Evgeni Gordejev sanoo.
Lähde ja kuva: IGL-Technologies
Keskustelu