Yli 200 jäsenen SF-Caravan Koirakerho palkitsi tuttuun tapaan Turun Caravan Show -messujen yhteydessä kaksi leirintäaluetta koiraystävällisistä ansioistaan.
Koiraystävällisiä alueita pääsivät äänestämään kaikki asiasta kiinnostuneet karavaanarit. Vuoden 2022 koiraystävällisimmät alueet palkittiin kahdessa sarjassa, joista yleisten leirintäalueiden osalta eniten ääniä sai ja valituksi tuli Kokkola Camping. SFC-alueista voittajaksi valittiin Pitkäjärven leirintäalue Kokemäeltä.
– Kokkola Campingistä tekee koiraystävällisen muun muassa terassi, jonne saa tulla koirien kanssa. Siellä myydään koirille jopa omaa ”olutta”. Kyseinen tuote lienee kuitenkin käytännössä lihalientä, mutta sitä myydään olutpulloissa. SF-Caravanin Koirakerhon puheenjohtaja Matti Tyynismaa kertoo.
Kokkola Campingissä on koira-aitauksia, koirien uimapaikka ja suhtautuminen koiriin on hyvin positiivinen. Leirintäalueen sijaintikin on hyvä, sillä Kokkolan keskusta on vain noin 2,5 kilometrin päässä. Kokkola Camping palkittiin Vuoden koiraystävällisimpänä alueena myös vuonna 2017.
– Pitkäjärven leirintäalue tuli valituksi nyt jo kolmannen kerran. Pääsääntöisesti koiraihmiset kiinnittävät huomiota samoihin asioihin, ja Pitkäjärven valinnassa painoivat samat meriitit kuin aiemminkin. Siellä on muun muassa hyvät koira-aitaukset, uimapaikat ja lenkkimaastot, Tyynismaa summaa.
– Monet koirat ovat tottuneen kulkemaan karavaanarin mukana pennusta asti. Etenkään tällaisille koirille ei aiheuta ongelmaa se vaikka tullaan usein uuteen paikkaan ja tavataan uusia ihmisiä, ne kun ovat tottuneet sellaiseen pienestä asti. Koira on yllättävän sopeutuvainen, kunhan saa harjoitusta.