Riihivuoren rinteet avautuvat taas – caravan-alue on nyt auki myös talvella

Kahden vuoden tauon jälkeen Riihivuoren rinteet Muuramessa avautuvat tälle kaudelle, ja karavaanareille on taas saatavilla talvipaikkoja.

Kaksi vuotta sitten Riihivuoren lasketteluyritys meni konkurssiin. Sen jälkeen Riihivuori on ollut Muuramen kunnan omistuksessa.

Lokakuun alussa kunta teki sopimuksen uuden rinneyrittäjän kanssa, joten Riihivuori Keski-Suomessa herää taas kunnolla eloon. Tälle talvikaudelle Riihivuoreen avautuu itärinteellä sijaitsevien laskettelurinteiden lisäksi lasten alue ja hiihtokoulu. Pohjoisrinteet avautuvat ehkä vuoden päästä.

Muuramen kunta omistaa Riihivuoren tilat ja rinteet. Vuorella toimii useita yrityksiä, jotka ovat kunnan omistamissa tiloissa vuokralaisina.

Karavaanareiden kannalta yksi kiintoisa yrityksistä on Riihivuoren Lomakylä, joka hoitaa Hotelli Vuorikeloa, osaa alueen mökeistä sekä caravan-aluetta. Caravan-alue on auki nyt ympäri vuoden eikä sulkeudu lokakuun lopussa, kuten vielä hetki sitten oli tietona.

– Caravan-alueemme on vuoren päällä. Siellä on isot kentät laskettelurinteiden yläpuolella. Kesällä meillä on ollut noin 15 sähköllistä paikkaa karavaanareille. Nyt olemme saaneet sähkömiehet liikkeelle ja sähkötolppapaikkoja tulee talveksi noin 25, sanoo Riihivuoren Lomakylän yrittäjä Sirpa Hakkarainen.

– Meille voi tehdä yhden vuorokauden caravan-paikan varauksen myös netissä. Varaukseen liittyy kahden vuorokauden varoaika. Eli jos olet tulossa esimerkiksi perjantaina, voi varauksen tehdä itse netissä viimeistään keskiviikkona. Jo marraskuun alussa alkavan talvikauden kausipaikasta kiinnostuneen kannattaa tarttua puhelimeen tai laittaa sähköpostia, Hakkarainen kertoo.

– Riihivuori on ollut aina rauhallinen perhepaikka, jossa ei ole hissijonoja. Tällä kaudella avattavat itärinteet ovat juuri niitä rinteitä, joissa perheet ja lapset parhaiten viihtyvät, Sirpa Hakkarainen muistuttaa.

Riihivuoren caravan-alue ja sen lämpöiset huolto- ja keittiötilat ovat taas auki ympäri vuoden.