Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt ja hylännyt Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeen vesilupapäätöksestä tehdyn valituksen. Asian oikeuskäsittely on nyt päättynyt ja hankkeen vesilupa on lainvoimainen.
Lainvoimaisen vesiluvan puuttuminen on viivästyttänyt Hailuodon kiinteän yhteyden toteuttamista vuosilla. Väyläviraston tiedotteen mukaan hankkeen toteutusvaihe on nyt mahdollista käynnistää keväällä 2024.
– Olemme tyytyväisiä, että hanke vihdoinkin pääsee etenemään. Hanke on erittäin tärkeä liikenteen palvelutason turvaamiseksi, lauttaliikenteeseen liittyvän häiriöherkkyyden ja puutteellisen palvelutason vuoksi. Lisäksi lauttaliikenteen järjestäminen on erittäin kallista pitkällä tähtäimellä. Kiinteä yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta, mahdollistaa entistä sujuvammat henkilö- ja tavaraliikenteen yhteydet sekä luo edellytyksiä elinkeinoelämän kehittämiselle, sanoo tiedotteessa johtaja Risto Leppänen Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksesta.
– Ennen rakennustöiden aloittamista viimeistelemme vielä suunnitelmia ja kilpailutamme alihankkijoita. Toteutusvaiheen sopimus allekirjoitetaan keväällä 2024. Valmistelevia töitä päästään aloittamaan hyvinkin pian ja varsinainen rakentaminen voidaan aloittaa alkukesästä, hankkeen projektipäällikkö Terhi Honkarinta Väylävirastosta kertoo.
Yhteyden rakentamisen arvioidaan vievän noin kolme vuotta. Tavoitteena on, että Hailuodon kiinteä yhteys on käytössä loppuvuodesta 2026.
Kuva: Afry
Keskustelu