Jää- ja sääolosuhteet eivät mahdollista Hailuodon jäätien turvallista avaamista ja ylläpitoa talvikaudella 2022–2023.
Jään kantavuus määräytyy jään tehollisen paksuuden mukaan. Hailuodon jäätiestä vastaava urakoitsija on tehnyt säännöllisesti jäänvahvuusmittauksia talven aikana. Viimeksi jäänvahvuus mitattiin 13.2.2023, jolloin tehollinen jäänpaksuus (teräsjää) oli heikoimmillaan noin 28 senttimetriä. Jäätien turvallinen perustaminen ja ylläpito edellyttävät vähintään 40 senttimetrin tehollista jäänpaksuutta.
Jäätien perustamispäätökseen vaikuttaa jään paksuuden seurannan lisäksi pitkän ajan ennusteet tuulisuudesta, lämpötiloista ja sateista sekä jäätien avaamisen ajankohta talven suhteen.
Viimeisen viiden vuoden aikana Hailuodon jäätie on ollut auki talvisin keskimäärin 20 vuorokautta. Vuosina 2015 ja 2020 jäätietä ei pystytty avaamaan lainkaan.
Kolin ja Vuonislahden välinen jäätie on noin 7 kilometriä pitkä. Etenkin paikallisille asukkaille mutta myös turisteille tärkeä jäätie lyhentää ajoa Kolin kylän keskustasta Lieksan keskustaan peräti noin 50 kilometrillä.
Jäätie avattiin liikenteelle maanantaina 13.2.2023 klo 16:00 seuraavin rajoituksin: Jäätiellä ajoneuvon suurin sallittu massa on 3 tonnia, suurin sallittu nopeus on 50 km/h ja ajoneuvojen vähimmäisetäisyys on 50 metriä. Ohittaminen ja pysähtyminen jäätiellä on kielletty. Jos ajoneuvo pysähtyy jäätielle konerikon tai muun syyn takia, ei avustavaa ajoneuvoa pidä pysäyttää avustettavan ajoneuvon läheisyyteen.
Avaamisen jälkeen ennen lopullista sulkemista tie voidaan joutua sulkemaan väliaikaisesti esimerkiksi lumimyrskyn, vaarallisten railojen tai jäälle nousseen veden vuoksi.
Siitä, onko tie auki vai suljettu, tiedotetaan teiden varrella kahdella taululla (Lieksan Tiensuussa ja Juuan Ahmovaarassa). Tietoa jäätien liikennöitävyyden tilanteesta voi myös tiedustella ympäri vuorokauden Tienkäyttäjän linjalta, puh. 0200 2100.
Lähde: Ely-keskukset